keskiviikko 5. elokuuta 2015

Tervetuloa

Tämä on blogi minusta ja Pohjalaisesta. Me tapasimme lähes vuosi sitten netissä keskustelupalstalla. Juttu luisti heti, eikä aikaakaan kun huomasimme istuvamme tahoillamme tietokoneiden ääressä 24/7. Kahdeksan vuoden ikäero tuntui jo tuolloin hyvin merkityksettömältä, vaikka se aina välillä tuleekin esille. Viestittelimme niin keskustelupalstan, sähköpostin kuin tekstiviestienkin välityksellä lähes kuukauden, ennen kuin lopulta tapasimme. Asuin tuolloin Turussa ja Pohjalainen tuli minua sinne tapaamaan. 

Tapaaminen järjestettiin ensimmäisenä mahdollisena päivänä, jolloin Pohjalainen pystyi irrottautumaan töistään ja tulemaan arkipäivänä Turkuun. Arkipäivä, koska olin (ja olen edelleen) hyvin kiireinen ja viikonloput olivat pitkälle loppuvuoteen saakka täynnä. Tämä johti tilanteeseen, jossa meidän ensimmäiset treffimme olivat gynekologin vastaanotolla. Minulla oli lääkäriaika ja Pohjalainen oli sitä mieltä, ettei se häiritsisi. Että missä te olette nähneet ensimmäisen kerran? Toisaalta, siinä odotushuoneessa on hyvä ja rauhallinen paikka tutustua toiseen, kun se lääkäri on kuitenkin myöhässä. Jatkossa pyrin kuitenkin sopimaan treffini jonnekin muualle. 

Meillä on paljon yhteistä. Olemme molemmat raskaamman musiikin ystäviä, viihdymme luonnossa teltan ja rikan kanssa. Olemme kiinnostuneita samoista asioista, mutta myös eroavaisuuksia löytyy. Pohjalainen jaksaa rassata milloin autoa ja milloin pyykinpesukonetta vaikka koko päivän. Minä saan hepulin heti, jos auto päästää jotain tavallisesta poikkeavia ääniä. Enkä osaa tehdä asialle yhtään mitään. Minä liikun paljon, käyn salilla, lenkillä jne. Pohjalainen on allerginen liikunnalle. 

Jos minä menen kauppaan, tuon sieltä ulos salaattia. Jos Pohjalainen menee kauppaan (ilman kauppalistaa), sieltä tulee jotain nopeaa, helppoa ja epäterveellistä. Pohjalainen kuitenkin syö mukisematta minun tekemät salaatit ja huomauttaa sen "maistuvan terveelliseltä". Rakastan ruuanlaittoa ja teen yleensä ruuan mahdollisuuksien mukaan ihan alusta saakka itse. Pohjalainen ei niin järin ole perustanut ruuanlaitosta, mutta on innostunut siitä parisuhteemme myötä. 

Luonto- ja liikuntaharrastuksesta tulee tässä blogissa olemaan vähemmän, sen keskittyessä pääasiallisesti toiseen blogiini, jonne olet myös tervetullut. 

Tervetuloa seuraamaan meidän arkeamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti