Tarkkaavuuden ja ylivilkkauden häiriö

Jatkuva tavaroiden ja asioiden unohtaminen. Vaikeus kuunnella toisen puhetta. Paljon keskittymistä vaativien tehtävien välttely. Jatkuva puheripuli. Levottomuus. Kykenemättömyys odottaa omaa vuoroaan. Toisten keskeyttäminen ja päälle puhuminen. 

Kuva: Googlen ihmeellinen maailma

Perheemme uusi/vanha tulokas. Dinosaurus sai, vihdoin ja viimein, kammettua itsensä oireineen lääkäriin helmikuun lopussa. Lääkärikäyntiä seurasi tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö diagnoosi, sekä lähete psykiatrian polille. Polilla selvitetään mahdollisen lääkehoidon sekä terapian tarvetta. Dinosauruksen lähipiirissä diagnoosi tuli tuskin kenellekään yllätyksenä. Kotona asioiden selvittely on saanut kaikki huomaamaan, kuinka laajasta ja monialaisesta asiasta tässä lopulta on kyse. 

ADHD on antanut selityksen monille asioille. Muun muassa sille impulsiivisuudelle, joka samaa aikaa naurattaa ja hieman ehkä pelottaakin. Dinosaurus on lähtenyt Ikeaan hakemaan yöpöytiä ja tullut takaisin sohvan kanssa. Hän on ostanut auton näkemättä sitä ensin (ja tietämättä siitä juuri muuta, kuin merkin). Missä vaiheessa meillä eletään yli varojen? Saan silti olla onnellinen, sillä aggressiivinen tai väkivaltainen Dinosaurus ei kuitenkaan ole. Temperamenttinen kyllä, mutta tämän katson enemmän johtuvan pohjalaisuudesta, kuin niinkään ADHD:sta. Sen sijaan neurologisesta häiriöstään johtuen Dinosaurus on huono odottamaan omaa vuoroaan yhtään missään. Kun tähän lisätään pohjalainen temperamentti, niin meillä kirotaan päivittäin liikennevaloissa, kaupan kassajonossa ja kaikkialla, missä vuoroaan nyt joutuu odottamaan. 

Dinosaurus on sosiaalinen, erittäin sosiaalinen. Itseasiassa Dinosaurus puhuu lähes tauotta ja jos mahdollista, työstään. Meillä käydään päivittäin läpi koodaamisen perusteet, milloin minkäkin näköisen nosturin rakenne ja työkavereiden kuulumiset. Kuulostaa ehkä mukavalta, kun on kerrankin mies joka puhuu. Todellisuus on kuitenkin aika yksipuolinen, sillä etenkin huonoina päivinä Dinosaurus ei juuri jaksa keskittyä kuuntelemaan muiden kuulumisia. Saattaa siis olla, että viikossa on käyty läpi kymmenen kertaa samat asiat, mutta puolisona et kuitenkaan ole saanut kerrottua sinulle tärkeitä asioita. Jakaminen, se on parisuhteen haaste, kun puolisona on ADHD. 

Tiedätkö sen tunteen, kun tuntuu että toinen on jatkuvasti menossa? Minäkin tiedän. Tai ehkä pikemminkin sanoisin, että Dinosaurus häseltää kokoajan jotain. Milloin korjataan tietokonetta, milloin täytetään astianpesukonetta ja autetaan lasta läksyissä. Jos mahdollista, niin kaikkia touhotetaan mieluusti yhtä aikaa, saamatta mitään valmiiksi asti. Meillä on keskikokoisessa kerrostalokolmiossa tehty pintaremonttia kohta vuosi, kun inspiraatio loppuu aina välillä kesken (ja koska minä en osaa tai jaksa viedä kaikkia puolisoni aloittamia projekteja loppuun asti). Huolimatta ylivilkkaudesta, ADHD:lle on tyypillistä aloittamisen vaikeus ja sellainen, ehkä ulkopuolisista helposti laiskuudelta vaikuttava aikaansaamattomuus. 

Neurologisesti normaalin ihmisen aivot suodattavat suuren määrän ärsykkeitä päivän aikana niin, että ne eivät häiritse meidän tekemisiämme ja olemistamme. Minä voin keskittyä tämän tekstin kirjoittamiseen siitäkin huolimatta, että ikkunan takana puussa hyppii kasa talitinttejä ja kissa vaanii niitä sohvan reunalla. ADHD elää hyvin ärsykerikkaassa maailmassa, jossa (etenkin huonoina päivinä) pienetkin ärsykkeet, kuten nyt vaikkapa ne puussa pomppivat tintit, voivat viedä keskittymisen lähes kokonaan. ADHD saattaa kesken syväluotaavan parisuhdekeskustelun todeta, että takana puussa juoksee orava, tai että huomenna voisi tehdä ruuaksi kalapuikkoja. Ei siksi, että hän ei olisi keskittynyt kuuntelemaan mitä sinä sanot, vaan siksi että se vain tupsahti mieleen juuri nyt. 

Ärsykkeet haittaavat etenkin työelämässä ja se ajoi lopulta myös Dinosauruksen lääkäriin. Aiempi työnkuva on ylennysten myötä muuttunut teoreettisemmaksi ja vaatii enemmän paikallaan istumista, keskittymistä yhteen asiaan, sekä palavereja. Palavereissa Dinosaurus ei jaksa keskittyä, eikä yleensä muista jälkikäteen mitä siellä on puhuttu. Hän puhuu päälle ja vaatii äänekkäästi asioiden nopeampaa käsittelyä, jotta tilanteesta pääsisi joskus pois. Jos hänet keskeytetään esimerkiksi kesken työntekijöiden tuntilappujen täyttämisen, jäävät tuntilaput siihen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun palkanlaskija on soitellut vielä illalla perään, kun työntekijöiden palkat uhkaa jäädä laskematta siksi, että tuntilappuja ei ole tarkistettu. Kotona ja töissä olevien haasteiden vuoksi on luojan lykky, että Dinosaurus saa vihdoin apua. 

Kahden vuoden aikana, valittaessani milloin mitäkin ystävilleni, minulta on usein kysytty, miten minä jaksan tuollaista? ADHD asettaa paljon haasteita lähipiirille. Siitä huolimatta arki ja tietenkin Dinosaurus on paljon muutakin, kuin ADHD. Dinosaurus on, temperamentistaan huolimatta, pohjattoman kiltti ja avulias. Hän on empaattinen ja aina ensimmäinen vapaaehtoinen, kun joku tarvitsee apua. Minulle tärkeintä on se, että tietoisesti Dinosaurus ei yritä loukata tai satuttaa, vaikka niin välillä huolimattomuutta käykin. Dinosauruksen ongelmanratkaisukyky on (varmaan ADHD:sta johtuen) ihan omaa luokkaansa. Koska hän unohtelee helposti asioita (ja usein esimerkiksi avaimia kotiin jne.), on hän oppinut yhden jos toisenkin konstin, jolla paikata unohtuneet asiat ja tavarat. Meillä on mm. menty ikkunasta sisään mökille niin, että ikkuna irrotettiin karmeineen päivineen, kun avaimet olivat sisällä. 

Osin varmasti ylivilkkaudesta ja impulsiivisuudesta johtuen meillä ei ole tylsiä päivä. Aina on jotain tekeillä tai johonkin ollaan menossa. Ykskaks tulleet päähänpistot värittävät arkea ja pitävät sen vähintäänkin mielenkiintoisena. Dinosaurus on myös loputtoman rehellinen ja jokseenkin kyvytön valehtelemaan. Tämä aiheuttaa haasteita lähinnä silloin, kun hän tietää jotain mitä muiden ei vielä tarvitse tietää. Näin esimerkiksi siskoni raskaus, josta kerrottiin ihan ensimmäisenä meille ja vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen muille. Dinosaurus ei onneksi möläyttänyt asiaa kellekään liian aikaisin, mutta lähellä se oli useamman kerran.

Näin vauvahaaveiden keskellä tässä ADHD:ssa minua eniten mietityttää sen periytyvyys. Sillä vaikka ADHD:ta sairastavat ihmiset ovat usein loistavia persoonia, on arki ADHD-lapsen kanssa epäilemättä haastavaa ja kuormittavaa. Viimeisimpien tutkimusten mukaan ADHD-alttiuden periytyvyys on samaa luokkaa pituuden kanssa. Tästä kielii se, että Dinosauruksen kolmesta lapsesta kahdella vanhemmalla epäillään vahvasti ADD:tä, joka on siis samanlainen kuin ADHD, mutta tytöt eivät ole ylivilkkaita. Pärjäisinkö äitinä taloudessa, jossa lapsella ja hänen isällään olisi ADHD?

Kevät kuulumisia

”Mä muutan teille”

Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa. Tammikuun alussa Dinosauruksen vanhin tytär pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa silloisella asuinpaikkakunnallaan ja muutti meille. Siitä saakka meillä on opeteltu elämään uusperheessä, jossa tätä nykyä asuu myös alaikäinen huollettava. Minua teinin muutto hieman stressasi. Jännitin sitä, miten saan luotua yhteyden kovia kokeneeseen teiniin. Lopulta aristin myös sitä, että minulla ei ole omia lapsia. Miten sopeutuisin lapsiperheen arkeen? Osittain pelkoon vaikutti myös se, että meille markkinoitiin kuvaa hankalasta teinistä, jonka kanssa kukaan ei pärjää ja joka kannattaisi ennemmin sijoittaa laitokseen kuin isälleen. Me halusimme kuitenkin vielä yrittää, sillä pidämme laitosta todella äärimmäisenä ratkaisuna. 

Tammikuun alussa, joululomien jälkeen, meille muutti sosiaalinen, omatoiminen ja reipas nuori. Omat pelkoni osoittautuivat aiheettomiksi ja saimme Teinin kanssa nopeasti luotua suhteen, jossa yhteisymmärryksessä kaikesta voi puhua. Meillä jutellaan niin kuukautisista kuin poikaystävistä ja siitä, miltä tuntuu asua meidän kanssa. Teini on selkeästi kaivannut arkea ja ympäristöä, jossa asioista voidaan puhua ja jossa häneen luotetaan. Me emme vielä tänäkään päivänä ymmärrä, missä vaiheessa kukaan on saanut käsityksen siitä, ettei lapsen kanssa pärjää. 

Dinosauruksella on muutama ominaisuus, jotka oikein kanavoituna ovat hyviä ja tuotteliaita, mutta korostuessaan harvinaisen hankalia ja kuormittavia. Dinosaurus on ylivilkas ja hänen on vaikea keskittyä. Alkuvuoden stressi johti oireiden pahenemiseen, jolloin arjesta ja työstä tuli todella haasteellisia. Tavarat katoilivat yhtenään, aikataulut unohtuivat, sovituista asioita kiinni pitäminen oli lähes mahdotonta. Pinna paloi herkästi, kun Dinosaurus tuskastui niin omaan levottomuuteensa, kuin siihen että asiat eivät edenneet hänen toivomallaan tahdilla. Lopulta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin varata aika lääkärille. ADHD. Se ei tullut yllätyksenä, vaan lähinnä helpotuksena. Olihan tätä epäilty jo kahden vuoden ajan ja nyt siihen vihdoin saataisiin apua. 

Osittain hoitamaton ADHD ja osin ihan muut seikat parisuhteessa ajoivat meidät tammikuussa pariterapiaan. Löysimme kertaheitolla aivan loistavan terapeutin, jonka kanssa on helppo käydä läpi kipeitäkin asioita. Terapia on tuonut jo nyt, muutamassa kuukaudessa, toivottua apua parisuhteeseen ja auttanut käsittelemään mm. Dinosauruksen ADHD:n mukanaan tuomia haasteita. Etenkin niitä haasteita, joiden kanssa on vain pakko opetella elämään. 

Pikkuhiljaa talven mittaan arki asettui omiin uomiinsa ja ylimääräinen stressikin helpotti. Olen tehnyt hurjasti töitä, mikä on kostautunut limapussintulehduksena vasemmassa olkapäässä ja lonkassa. Töiden ja kaiken muun ohella hääsuunnittelu on ollut taka-alalla, mutta nyt sitäkin ollaan herättelemässä pikkuhiljaa. Pakkokin, muutenhan tässä tulee herranjestas kiire! Alkukevään aikana olen ehtinyt sovittamaan pukuja ja katsastamaan vielä yhden juhlapaikan. Näistä lisää myöhemmin. 

Myös toiveet perheenlisäyksestä ovat menneet eteenpäin. Ehkäisy lopetettiin toukokuussa 2016 ja sen jälkeen olemme yrittäneet. Ja yrittäneet. Ja yrittäneet, tuloksetta. Kun yritystä alkaa vihdoin olla takana se maaginen vuosi, olemme saaneet ajan lääkärille. Huhtikuun alussa olevalle lääkäriajalle on ladattu suuret odotukset. En odota ihmettä, mutta sitä, että tutkimukset aloitettaisiin ja pääsisimme eteenpäin tässä asiassa. Ja ehkä jonain päivänä synnäriltä kotiin oman pienen ihmeemme kanssa. 

Jännityksellä odotamme, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

18.8.18

Ensin piti valita vuosi. Ensi vuosi tulee niin elämäntilanteen, kuin taloudenkin kannalta aivan liian nopeasti. Vuosi 2017 on minun osaltani varattu gradun kirjoitukseen, ammattitutkinnon loppuun saattamiseen, sekä töiden tekoon. Ei siinä enää kauheasti ehdi puuhaamaan häitä. Vuonna 2018 siis. Siihen mennessä meidän pitäisi pystyä säästämäänkin ihan mukavasti. 

Entäpä sitten vuodenaika? Kesä vai talvi? Syksy vai kevät? Talvihäät olisivat aivan ihanat, jos olisi kynttilöitä, paljon lunta ja kaunis tähtitaivas. Näin Etelä-Suomessa lumentulo on kuitenkin aina vähän niin ja näin, joten todennäköisimmin hääjuhlaa vietettäisiin pimeässä loskan keskellä. Ei siis talvikuukausia. Pimeistä illoista ja kynttilöistä emme kuitenkaan olleet valmiita tinkimään, joten kevät ja ainakin keskikesä olivat myös pois suljettu vaihtoehto. Kuitenkin haluaisimme, että olisi teoreettisesti mahdollista, että hääpäivänä olisi kaunis ilma. Lämpöäkin saisi mahdollisesti olla enemmän kuin viisi astetta. Näitä pohtiessamme päädyimme lopulta elokuuhun. Elokuussa, vuonna 2018 siis. 

”Joku helppo ja helposti muistettava päivämäärä” oli Dinosauruksen jotakuinkin ainoa vaatimus hääpäivän suhteen. Selvä, ei kun kalenterit esiin ja tutkimaan elokuun lauantain päivämääriä. Lähes välittömästi silmiin osui elokuun kolmas lauantai, 18. päivä. Ja siinä se sitten lopulta oli, meidän päivämme: 18.8.2018. Koska kyseessä on päivämäärä, jolle häänsä haluaa todennäköisesti puoli Suomea, niin juhlapaikan, pitopalvelun ynnä muiden varaamisessa täytyy olla todella ajoissa. Suunnittelu on syytä aloittaa välittömästi.

Me haaveilemme ihanista mökkihäistä. Lämpimästä saunasta ja paljusta pihalla. Kauniista loppukesän illasta, jossa kynttilät valaisevat pihaa ja ehkä vähän siitä tähtitaivaastakin. Hyvästä ruuasta ja hevimusiikista, sekä villasukista. Juhlista, joissa vieraat viihtyvät aamuun saakka. Juhlista, joissa vieraina ovat meille ne kaikkein läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset.
Aikaa häihin on, kuten oikeasta yläkulmastakin näkyy, vuosi ja kahdeksan kuukautta. Ihan hyvin pitäisi siis ehtiä, kunhan vain ensin löytyisi se mökki.

Lähteen jäljitys osoittautui lähestulkoon mahdottomaksi.
Kuva Pinterestistä.

Kuva: Cottage Life 

Kihlat

Se kosi! Dinosaurus ihan oikeasti kosi! Olivat ensimmäiset ajatukset lauantain ja sunnuntain välisenä yönä katsellessani sormusta nimettömässä. No miten se sitten sen teki?

Olin lauantaina veljeni kanssa Nosturissa katsomassa kahden ihan ehdottomasti lempibändini, Painin ja Turmion Kätilöiden keikkaa. Keikka oli loistava, huolimatta Painin laulajan äänen vieneestä flunssasta. Kotiuduin keikalta joskus puoli kolmen tietämillä aamuyöstä täpinöissäni hyvästä keikasta. Oletin saapuvani hiljaiseen ja pimeään kotiin, jossa kaikki jo nukkuisivat. Mitä vielä, Dinosauruksen tyttöjen huoneesta kuului iloinen ”Moi!”. Olohuoneessa pauhasi telkkarista joku (ei kuulemma niin kovin hyvä) leffa, jota Dino oli yrittänyt katsoa. 

Olin itse ihan liian pähkinöinä mennäkseni nukkumaan. Juttelimme Dinosauruksen kanssa niitä näitä. Kerroin aivan kaiken keikasta ja Dino taas kertoi päivästään tyttöjen kanssa. Lopulta väsymys alkoi hiipiä ja oli selkeästi aika mennä nukkumaan. Kömpiessäni sänkyyn Dinosaurus kysyi kuin ohi mennen, että pitäisikö meidän mennä naimisiin? Asiaa sen enempää ajattelematta vastasin ”Ehkä joskus”, samalla kun vedin peittoa päälleni. Hetkeä myöhemmin näin edessäni sormuksen, ja kuulin uudestaan kysymyksen ”Mentäisiinkö naimisiin?”. Itkun seasta sain soperrettua ”Joo”, tai jotain muuta myöntymisen merkiksi tulkittavaa. 

Kosinta oli juuri meidän näköinen, sellaista arjen romantiikkaa. Ja tuli aivan täytenä yllätyksenä. En osannut yhtään odottaa. Sen sijaan, jos Dinosaurus olisi yks kaks järjestänyt jonkin ravintolaillan tms., olisin varmaan heti arvannut. Nukkumisesta heti kosinnan jälkeen ei kuitenkaan tullut sitten niin yhtään mitään. Taisin innostukseltani onnistua nukkumaan ehkä 3 tuntia.

Niin ja entä se kihlasormus sitten? Dinosaurukselle oli kuulemma ollut tärkeää, että kosittaessa hänellä on jo sormukset valmiina. Aika riskaabelia, kun tietää, että olen yleensä kovin kranttu käyttämieni korujen suhteen. Tästä huolimatta valinta oli täydellinen! Oma kihlasormukseni on kivetön, kapea (3 mm leveä) titaanisormus. Pidän titaanista materiaalina sen kestävyyden ja värin vuoksi. Sitä paitsi olen allerginen kullalle, joten se sulkee heti kättelyssä perinteisimmät sormusmateriaalit pois. Hopea taas ei missään nimessä kestä geologin työssä. Dinosauruksen sormus on muuten samanlainen, mutta hieman omaani leveämpi titaanisormus.

Sormus on leveydeltään juuri täydellinen. Jos hankin kapeahkon rivisormuksen tai vastaavan vihkisormukseksi, niin jopa minun "vauvan käsiini" sopii kaksi sormusta! Ai niin ja kokokin sormuksessa osui aivan täydellisesti nappiin. Aika hienoa! 

Pintaremontti

Viime päivityksestä on aikaa vaikka kuinka ja kauan. Blogi on pyörinyt mielessä aina silloin tällöin. Se on hakenut muotoa, omaa paikkaansa. Se on hakenut sisältöä. Avatessani blogin tarkoituksenani oli luoda kanava henkilökohtaisille asioille. Pelkästään niistä kirjoittaminen ei kuitenkaan tuntunut luontevalta, omasta arjesta sen sijaan voisin kirjoittaa jutun jos toisenkin. Siitä se ajatus sitten (taas) lähti...

Tammikuun muuton jälkeen tavarat ovat hakeneet paikkaansa. Olohuoneen kalusteiden järjestystä on taidettu muuttaa ainakin kerran, ellei jopa kahdesti. Olenko tyytyväinen aikaan saatuun lopputulokseen? En. En suoranaisesti välitä asuntomme pohjaratkaisusta, mutta se on tuonut mukanaan tarvittavat lisäneliöt. 

Viihtyvyyden maksimoimiseksi olemme päättäneet hieman maalata ja tapetoida. Valkoiset seinät ovat toki neutraalit, mutta ne ovat… noh… valkoiset. Asuntomme seiniä ei selkeästi ole maalattu (eikä myöskään pesty...) ihan viime aikoina, jonka vuoksi alun perin maalarinvalkoinen on lähempänä likaisen harmaata. Asunnon hieman ummehtuneeseen sävymaailmaan kyllästyneenä marssin sisko makutuomarina paikalliseen Värisilmään töllistelemään tapetteja ja maaleja. 

Kännykkäkuva (huomaa laatu) makuuhuoneesta juuri ennen maalausta

Kerrankin liikkeessä oli ihanan asiantunteva myyjä meitä vastassa. Kerroin mitä ja minkä tyylistä haluan. Hetkeä myöhemmin seisoin vaateripustimelta näyttävän härpäkkeen takana tuijottamassa peilistä sitä, miten erilaisten tapettien kuviot toistuvat. Siinä sai muuten paljon paremman käsityksen tapetista, kuin pelkästään yhtä vuotaa tuijottamalla. 

Makuuhuoneeseen halusin tummahkon harmaan tapetin, jossa sai olla jotain kuviota (ei kuitenkaan mitään liian psykedeelistä). Jo heti kauppaan sisään astuessani silmiini osui aivan ihana kukkakuvioinen tapetti. Kuvio oli mielestäni sopivan suurta, jolloin kokonaisuudesta ei tulisi liian sekava. Myös tyttöjen huoneesta minulla oli aika tarkka visio: vaaleita sävyjä, ehkä joku abstraktimpi kuvio tapettiin. Tarkoitus on, että vuokra-asunnon (kyllä, meillä on lupa pintaremonttiin vuokranantajalta) yleisilme pysyy neutraalina, jotta seuraavan on sitten helpompi muuttaa itsensä ja tavaransa tänne meidän jälkeemme. Pienen töllistelyn ja pällistelyn jälkeen makuuhuoneeseemme valittiin Jubileumin Espri tapetti tumman harmaana. Tyttöjen huoneeseen valitsin Wonderlandin Stjärnflor-tapetin vaalean harmaana. 

Jubileum Espri

Wonderland Stjärnflor

Tapeteilla oli tarkoitus tapetoida huoneen neljästä seinästä yksi. Kolmelle muulle tarvittiin vielä väri. Neutraalin yleisilmeen ylläpitämiseksi oli heti selvää, että väri tulisi olemaan valkoinen tai ainakin hyvin vaalea. Koska asumme ensimmäisessä kerroksessa ja asuntomme pohjaratkaisu on vähintään... noh... kummallinen, niin asuntomme on aika hämärä ihan mihin aikaan päivästä hyvänsä. Tästä syystä perinteinen maalarinvalkoinen ei ollut enää vaihtoehto. Katselimme ja vertailimme. Lopulta päädyimme valitsemaan seinien väriksi Tikkurilan värikartan V503, joka on nimeltään Talvi. Sävy on kirkkaampi, ehkä jopa hieman sinertävä ja hyvin lähellä molempien huoneiden tapeteissa olevien valkoisten kuvioiden sävyä. 

Nyt olisi maalit ja tapetit (ja itseasiassa makuuhuonekin jo valmiina, mutta siitä enemmän sitten myöhemmin...). Kotona värisävyjä katsellessani ja vertaillessani pistin mielessäni samalla uusiksi jo lähes kaikki kalusteet ja tekstiilitkin. Tällä hetkellä olen valintaamme hyvin tyytyväinen, mutta katsotaan mitä olen mieltä remontin valmistuttua. Ai niin, ja vielä pitäisi toki päättää värit ja kuviot sekä keittiöön että olohuoneeseen. Laminaattiakin voisi harkita tuon vaalean, hieman kellertävän sävyisen muovimaton tilalle.

Joulua odotellessa

Joulusiivous, kaupassa käynnit, laatikot, joululahjat, sukuloinnit… To do –lista on pitkä ja vannoutuneena listaihmisenä niitä tulee olemaan useampi. Joulukuu alkoi ja stressi on sen mukainen. Viime vuonna vietimme joulun isäni luona Helsingissä, tänä vuonna olemme Pohjanmaalla Dinosauruksen lapsien kanssa. Sanoinko jo, että minua stressaa? En ole koskaan viettänyt joulua ”lasten kanssa”. Alle kolmevuotiasta siskonpoikaani ei lasketa. 

Mitä lapset sitten ovat tottuneet syömään jouluna? Entä mistä he pitävät? Lapsilta kysyttäessä vastaus on lakoninen ”ihan sama”, eli juuri se mitä teini-ikäiseltä nyt voi odottaa. Dinosauruksen vastaus lasten ruokailutottumuksiin on jotakuinkin ”ne on ihan kaikkiruokasia ja syö oikeestaan kaikkea”, joka ei sitten pidä paikkaansa, ei sinne päinkään. Jotain lasten lempi- ja inhokkiruuista olen oppinut kantapään kautta viimeisen vuoden aikana, mutta riittääkö se aikaan saamaan kaikille mukavan joulun?

… Tai sitten vain ilmoitan, että jos kysyttäessä vastaus on tasoa ”ihan sama”, niin joulupöydässä on sitten turha kitistä…

Minä olen tottunut tekemään mm. laatikot itse. Ensi viikonloppuna. Ensi viikonloppuna on tiedossa myös joulusiivous. Vähän aikaisessa, mutta myöhemminkään ei enää ehdi. Nämä sillä varauksella, että käteni ovat jotakuinkin kivuttomat ja toimintakykyiset. Tällä hetkellä pelkkä pyykkien ripustaminen sai kyyneleet valumaan, joten ei ainakaan tänään. By the way, perustin blogin sairauksieni ympärille, joten kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa aiheesta täältä.

Entäs sitten ne joululahjat? Tai sukuloinnit? Pohjanmaalla ollessa käymme luonnollisesti läpi Pohjalaisen sukukavalkaadin. Ennen joulua olevat viikonloput loppuivat jo kesken. Ei auta kuin raivata aikaa viikoilta. Tai siirtää jotain uudelle vuodelle. Onhan sekin ihan hyvä ajankohta sukuloinnille, vai mitä?

… Tai jos vain ilmoitan, että nyt riittää…

Onko siis pakko, jos aikataulu on kiireinen jo muutenkin? Mikä kaikki sitten lopulta on välttämätöntä? Miten olisi stressitön joulu? Entä mikä tekee joulun? Minä en ole koskaan ollut mikään järin suuri jouluihminen. En ymmärrä kaiken kirjavissa väreissä vilkkuvia jouluvaloja, en kaipaa seinälle ripustettavia tonttuja. Meillä on kotona kolme joulukoristetta. Minun kotoani tullut joulupukkikynttilä, joka on ainakin yhtä vanha kuin minä ja se on aina ollut jouluna esillä. Siitä, kynttilöistä, hyvästä ruuasta ja minulle tärkeistä ihmisistä lähellä syntyy minun joulu. Meillä on Dinosauruksen lapsena äidiltään saama kynttiläastia (sellainen talo, jonka sisään laitetaan tuikku), jonka esillä olemisella on Dinolle merkitystä. Sitten meillä on Dinon lasten tekemä joulukoriste. Ne, kynttilät, hyvä ruoka ja rakkaat ihmiset tekevät joulun Dinosaurukselle. Joka ei muuten hänkään ole mikään jouluihminen. 
Meidän joulun tekevät siis rauha, kynttilät, tärkeät ja rakkaat ihmiset, sekä ne kolme tärkeintä joulukoristetta. Me emme tarvitse paljon. Mutta entä ne lapset? Mikä tekee joulun lapsille?

… Pitäisikö kuitenkin harkita joulukuusta? Kissataloudessa?...

"Itse en välttämättä odottaisi viittä vuotta kauempaa"

Me tiesimme heti alusta alkaen, että yhteenmuutto ei taatusti tule olemaan kivuton. Eikä se sitä ole ollutkaan. Ruotsin ekskursiolta paluun jälkeen riitely jatkui useamman viikon ajan. Haimme yhteisiä pelisääntöjä, niin ex-vaimoa, lapsia kuin yhteistä arkeamme koskevissa asioissa. Lopulta pääsimme tilanteeseen, jossa aselepo oli enää ainoa vaihtoehto. Puhuimme yhden viikon aikana ehkä enemmän, kuin parisuhteemme alun jälkeen. Opimme kantapään kautta (taas kerran), miksi puhuminen ajoissa kannattaa. Ennen kaikkea opimme kuitenkin sen, ettei kyse ole aina pelkästä puhumisesta, vaan myös siitä että kuuntelee ajoissa. Loputtomiin ei voi sivuuttaa ja sanoa "huomenna". 

Puhuminen auttoi molempia ymmärtämään ja sitä myöten tulemaan niin sanotusti puolitiehen vastaan. Saimme sovittua yhteisistä pelisäännöistä monen asian suhteen. Ennen kaikkea Dinosaurus ymmärsi, että myös minulla on oikeus jakamattomaan, yhteiseen aikaan hänen kanssaan. Ei tietenkään jokaikinen päivä, vaan tarkoitan sitä, että esimerkiksi yhteinen ravintolailtamme ei ole oikea paikka keskustella ex-vaimon kanssa sopimusasioista. Ei, vaikka tämä olisikin juuri sillä hetkellä yhteistyökykyinen. Me tarvitsemme myös jakamatonta yhteistä aikaa. 

Sittemmin arki on alkanut päästä omiin uomiinsa. Tunnelma kotona on paljon leppoisampi ja ... miten sen nyt sanoisi ... keskustelevampi. Toki, kuten kaikissa parisuhteissa, meilläkin on ristiriitamme. Niistä ei kuitenkaan tarvitse (ainakaan tällä hetkellä) riidellä, vaan olemme hyväksyneet olevamme eri mieltä joistakin asioista. Nämä asiat eivät ole mitään perustavanlaatuisia, vaan ehkä enemmänkin eroja toimintatavoissa. 

"Itse en odottaisi kauempaa, kuin viisi vuotta"
Saatuani noin kuukausi sitten aiemman perussairauden lisäksi vielä toisenkin (sjögrenin syndrooma ja nyt myös sle), sain lääkäriltäni käskyn kääntyä gynekologin puoleen, sillä yhdistelmäpillerit eivät ehkä ole se paras mahdollinen ehkäisymuoto. Tilaukseen laitettiin sitä myöten minipillerit.

Jännitin gynellä käyntiä aika tavalla. Olin varannut ajan summassa vain jollekin gynelle Mehiläisessä. Minulla on takana kohtuullisen paljon kokemusta erilaisista alan tohtoreista ja ennen kaikkea siitä, kuinka kovia kuukautiskipuja vähätellään jatkuvasti. Stressi oli kuitenkin turha ja gyne osoittautui oikein mukavaksi. Hän tuli samaan lopputulokseen, kuin jo minua Turussa hoitanut gyne, eli kipujen taustalla on lähes sata varmasti endometrioosi. Ainoa keino selvittää asia on alavatsan alueen tähystys ja sitä en ainakaan vielä halua. 

Samalla tuli puheeksi haaveet perheenlisäyksestä. Gyne niin kovin ystävällisesti sanoi, että onhan minulla tässä aikaa vielä kymmenen vuotta. Ja siihen perään "mutta huomioiden sairaudet ja endometrioosin mahdollisuuden, niin itse en odottaisi viittä vuotta kauempaa". Niin, en minäkään ole ajatellut odottaa niin kauaa. Asia vain ei ole aivan niin yksinkertainen. 

Valitse taistelusi

Jos ex-vaimon stalkkaaminen ei tuntunut riittävältä riesalta, olemme saaneet "kaveriksemme" myös hänen uuden kumppaninsa. Kas, kaksin aina kaunihimpi... vai miten se nyt meni? Minun kärsivällisyyteni, ymmärrykseni ja yritykseni ymmärtää ovat loppuneet jo aikoja sitten. Luojalle kiitos, myös Dinosauruksen kävystä on kohta enää hiillos jäljellä.

"Valitse taistelusi"
Marisimme iltana muutamana ystävättäreni kanssa puolin ja toisin kumppaniemme existä ja milloin mistäkin. Ystäväni heitti ilmoille muualta kuulemansa lausahduksen "valitse taistelusi". Olen toki vihainen Dinosauruksen puolesta. Olen kiukkuinen, kun arkeamme sotketaan jatkuvasti ja elämäämme puututaan. Olen loukkantunut siitä, että ihmiset joita en ole koskaan tavannut, ovat kuitenkin katsoneet voivansa arvostella minua ja tuomita minut. Minun käy sääliksi lapsia, jotka ovat sotatantereen keskellä, niitä "siviiliuhreja".

Palauduin muutama päivä sitten parin viikon kenttäkurssilta. Lähdin kentälle hyvin riitaisasta kodista. Meillä oli Dinosauruksen kanssa tähän astisen parisuhteemme isoin riita. Eikä se varmasti jää viimeiseksi. Toki kentällä on aina ikävä läheisiä, jotka ovat kaukana. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö pieni aikalisä tästä kaikesta olisi tehnyt hyvää. Tauko antoi miettimisrauhan meille molemmille. Saimme rauhassa punnita itsellemme tärkeitä asioita. Mitä pidämme tärkeinä ja mistä olemme valmiita joustamaan. Millä todella on merkitystä.

Tämä ei ole minun taisteluni
Jatkuva arkemme sotkeminen saa ärsyttää minua. Minä saan olla vihainen siitä, että meidän elämäämme hankaloitetaan tietoisesti jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan ole minun taisteluni. Yhtälailla kuin lapset, myös minä olen tässä sodassa "siviiliuhri", enkä voi asioille juurikaan mitään. Jos Dinosaurus päättää olla tekemättä mitään, jos hän päättää antaa asioiden vain mennä omalla painollaan ja antautua, se  on hänen asiansa.

Reilun kahden viikon takainen riita oli raskas meille molemmille. Toisaalta se oli myös tarpeellinen. Minä rakastan miestäni ja pidän hänen lapsistaan. Hänen ystävistään on tullut myös minun ystäviäni. Tulen hyvin toimeen hänen sukulaistensa kanssa. Reissussa ollessani jouduin kuitenkin punnitsemaan paljon asioita. Ns. "kentällä" oleminen on paikka, jonne kotona olevat huolet eivät samalla tavalla kantaudu. Perussairauteni voi pitkästä aikaa suhteellisen rauhallisesti. Minun on ajateltava myös tätä.

... vai onko sittenkin?
Varsinainen Dinosauruksen avioerokiista ja siitä aiheutuvat kiistat lasten tapaamisista yms eivät ole minun taisteluni. Parisuhteeni kuitenkin on ja minusta se on taistelun arvoinen. Minulla, ja sitä myöten meillä, on myös oikeus rauhalliseen arkeen. Meillä on oikeus omaan päätäntävaltaan siitä, kuinka vapaa-aikamme käytämme ja mihin suostumme.

Sitä myöten olemme tehneet Dinosauruksen kanssa yhteisymmärryksessä päätöksen. Jos tilanne ei ryhdy esittämään mitään rauhottumisen merkkejä lähitulevaisuudessa, siirretään sen käsittely virkavallalle kotirauhanhäirintänä. Josko tilanne viimeistään sitä myöten tasaantuisi. Ja kyllä, tämä on äärimmäinen vaihtoehto, mutta myös ainoa, joka meillä on enää käyttämättä.

Ero

Meillä on Dinosauruksen kanssa molemmilla takana yksi avioliitto. Minun avioeroni oli helppo. Olimme ex-mieheni kanssa kasvaneet erillemme jo aikoja sitten ja päätös oli hyvin pitkälle yhteinen. Meistä ei kummallakaan ollut enää motivaatiota yrittää saada suhdetta toimimaan. Emme oikeastaan enää edes halunneet samoja asioita. Olimme pitkään olleet enemmän vain hyviä ystäviä, se jokin mystinen "kipinä", joka tekee ystävyyssuhteesta parisuhteen, puuttui. Oli puuttunut jo jonkin aikaa. Nykyään olemme enää vain ystäviä, todella hyviä ystäviä. Sukulaisia ja muita kavereita järkyttäen voimme istua samassa pöydässä naureskellen ja jutellen kaikki, minä, ex-mieheni ja Dinosaurus. Koska me olemme ystäviä, enkä minä toivo ex-miehelleni mitään muuta, kuin pelkkää hyvää. Hän on hyvä tyyppi.

Dinosauruksen edellisessä liitossa oli kolme lasta ja yksi omakotitalo enemmän. Dinosauruksen avioero on hyvin riitaisa. Hän ei tule ex-vaimonsa kanssa toimeen hetkeäkään. Minä en ole koskaan ex-vaimoa tavannut, koska tämä on solvannut ja loukannut minua muita väyliä pitkin jo aikaisemmin. Minä en halua tavata Dinosauruksen ex-vaimoa. En usko sen olevan kenenkään etu. Dinosauruksen avioliitto päättyi vuosien pettämiskierteen aiheuttamaan mustasukkaisuuteen, luottamuksen ja kunnioituksen puutteesseen. Dinosaurus ja ex-vaimo eivät ole ystäviä. 

Tilanne on kurja, etenkin lasten kannalta. Heille olisi tärkeää nähdä, että vaikka avioliitto päättyikin, niin silti vanhemmat kykenevät olemaan väleissä, jotta lasten ei esimerkiksi syntymäpäiviä varten tarvitsisi valita, kumman vanhemmista he haluavat paikalle. Lapset reagoivat vanhempien eroon ja luonnollisesti myös uusiin parisuhteiseen. Heillä on kova tottuminen uuteen arkeen ja uusien kumppanien mukanaan tuomiin uusiin arvoihin. Arjen dynamiikka kuitenkin muuttuu aina, kun siihen tuodaan uusia ihmisiä. 

Ex-vaimo on sittemmin mennyt uusiin naimisiin, tarkalleen ottaen kaksi viikkoa avioeron voimaan astumisen jälkeen. Tähän minulla ei ole mitään sanottavaa, eikä asia itseasiassa edes minulle kuulu. Eikä sen tarvitsisi kuulua. Uudesta parisuhteestaan ja elämästään huolimatta ex-vaimo häiriköi jatkuvasti. Hän uhkailee milloin lastensuojeluilmoituksella ja milloin sillä, että hän vetää huoltajuus- ja osituskiistoista alkaen kaiken käräjille. Ex-vaimo stalkkaa meidän elämäämme kaikkia mahdollisia väyliä pitkin. On jopa todistetusti murtautunut toisen facebook-tilille lukeakseen meidän välisiä keskusteluja. Miksi? Sitä minä en pysty ymmärtämään. 

Toivon sydämeni pohjasta, että tilanne rauhoittuisi lähiaikoina. Että ex-puolisot ymmärtävät oman roolinsa meidän arjessa, että he keskittyvät ihan vain omaan elämäänsä. Se olisi, epäilemättä, kaikkien edun mukaista. 

Tervetuloa

Tämä on blogi minusta ja Pohjalaisesta. Me tapasimme lähes vuosi sitten netissä keskustelupalstalla. Juttu luisti heti, eikä aikaakaan kun huomasimme istuvamme tahoillamme tietokoneiden ääressä 24/7. Kahdeksan vuoden ikäero tuntui jo tuolloin hyvin merkityksettömältä, vaikka se aina välillä tuleekin esille. Viestittelimme niin keskustelupalstan, sähköpostin kuin tekstiviestienkin välityksellä lähes kuukauden, ennen kuin lopulta tapasimme. Asuin tuolloin Turussa ja Pohjalainen tuli minua sinne tapaamaan. 

Tapaaminen järjestettiin ensimmäisenä mahdollisena päivänä, jolloin Pohjalainen pystyi irrottautumaan töistään ja tulemaan arkipäivänä Turkuun. Arkipäivä, koska olin (ja olen edelleen) hyvin kiireinen ja viikonloput olivat pitkälle loppuvuoteen saakka täynnä. Tämä johti tilanteeseen, jossa meidän ensimmäiset treffimme olivat gynekologin vastaanotolla. Minulla oli lääkäriaika ja Pohjalainen oli sitä mieltä, ettei se häiritsisi. Että missä te olette nähneet ensimmäisen kerran? Toisaalta, siinä odotushuoneessa on hyvä ja rauhallinen paikka tutustua toiseen, kun se lääkäri on kuitenkin myöhässä. Jatkossa pyrin kuitenkin sopimaan treffini jonnekin muualle. 

Meillä on paljon yhteistä. Olemme molemmat raskaamman musiikin ystäviä, viihdymme luonnossa teltan ja rikan kanssa. Olemme kiinnostuneita samoista asioista, mutta myös eroavaisuuksia löytyy. Pohjalainen jaksaa rassata milloin autoa ja milloin pyykinpesukonetta vaikka koko päivän. Minä saan hepulin heti, jos auto päästää jotain tavallisesta poikkeavia ääniä. Enkä osaa tehdä asialle yhtään mitään. Minä liikun paljon, käyn salilla, lenkillä jne. Pohjalainen on allerginen liikunnalle. 

Jos minä menen kauppaan, tuon sieltä ulos salaattia. Jos Pohjalainen menee kauppaan (ilman kauppalistaa), sieltä tulee jotain nopeaa, helppoa ja epäterveellistä. Pohjalainen kuitenkin syö mukisematta minun tekemät salaatit ja huomauttaa sen "maistuvan terveelliseltä". Rakastan ruuanlaittoa ja teen yleensä ruuan mahdollisuuksien mukaan ihan alusta saakka itse. Pohjalainen ei niin järin ole perustanut ruuanlaitosta, mutta on innostunut siitä parisuhteemme myötä. 

Luonto- ja liikuntaharrastuksesta tulee tässä blogissa olemaan vähemmän, sen keskittyessä pääasiallisesti toiseen blogiini, jonne olet myös tervetullut. 

Tervetuloa seuraamaan meidän arkeamme.