"Itse en välttämättä odottaisi viittä vuotta kauempaa"

Me tiesimme heti alusta alkaen, että yhteenmuutto ei taatusti tule olemaan kivuton. Eikä se sitä ole ollutkaan. Ruotsin ekskursiolta paluun jälkeen riitely jatkui useamman viikon ajan. Haimme yhteisiä pelisääntöjä, niin ex-vaimoa, lapsia kuin yhteistä arkeamme koskevissa asioissa. Lopulta pääsimme tilanteeseen, jossa aselepo oli enää ainoa vaihtoehto. Puhuimme yhden viikon aikana ehkä enemmän, kuin parisuhteemme alun jälkeen. Opimme kantapään kautta (taas kerran), miksi puhuminen ajoissa kannattaa. Ennen kaikkea opimme kuitenkin sen, ettei kyse ole aina pelkästä puhumisesta, vaan myös siitä että kuuntelee ajoissa. Loputtomiin ei voi sivuuttaa ja sanoa "huomenna". 

Puhuminen auttoi molempia ymmärtämään ja sitä myöten tulemaan niin sanotusti puolitiehen vastaan. Saimme sovittua yhteisistä pelisäännöistä monen asian suhteen. Ennen kaikkea Dinosaurus ymmärsi, että myös minulla on oikeus jakamattomaan, yhteiseen aikaan hänen kanssaan. Ei tietenkään jokaikinen päivä, vaan tarkoitan sitä, että esimerkiksi yhteinen ravintolailtamme ei ole oikea paikka keskustella ex-vaimon kanssa sopimusasioista. Ei, vaikka tämä olisikin juuri sillä hetkellä yhteistyökykyinen. Me tarvitsemme myös jakamatonta yhteistä aikaa. 

Sittemmin arki on alkanut päästä omiin uomiinsa. Tunnelma kotona on paljon leppoisampi ja ... miten sen nyt sanoisi ... keskustelevampi. Toki, kuten kaikissa parisuhteissa, meilläkin on ristiriitamme. Niistä ei kuitenkaan tarvitse (ainakaan tällä hetkellä) riidellä, vaan olemme hyväksyneet olevamme eri mieltä joistakin asioista. Nämä asiat eivät ole mitään perustavanlaatuisia, vaan ehkä enemmänkin eroja toimintatavoissa. 

"Itse en odottaisi kauempaa, kuin viisi vuotta"
Saatuani noin kuukausi sitten aiemman perussairauden lisäksi vielä toisenkin (sjögrenin syndrooma ja nyt myös sle), sain lääkäriltäni käskyn kääntyä gynekologin puoleen, sillä yhdistelmäpillerit eivät ehkä ole se paras mahdollinen ehkäisymuoto. Tilaukseen laitettiin sitä myöten minipillerit.

Jännitin gynellä käyntiä aika tavalla. Olin varannut ajan summassa vain jollekin gynelle Mehiläisessä. Minulla on takana kohtuullisen paljon kokemusta erilaisista alan tohtoreista ja ennen kaikkea siitä, kuinka kovia kuukautiskipuja vähätellään jatkuvasti. Stressi oli kuitenkin turha ja gyne osoittautui oikein mukavaksi. Hän tuli samaan lopputulokseen, kuin jo minua Turussa hoitanut gyne, eli kipujen taustalla on lähes sata varmasti endometrioosi. Ainoa keino selvittää asia on alavatsan alueen tähystys ja sitä en ainakaan vielä halua. 

Samalla tuli puheeksi haaveet perheenlisäyksestä. Gyne niin kovin ystävällisesti sanoi, että onhan minulla tässä aikaa vielä kymmenen vuotta. Ja siihen perään "mutta huomioiden sairaudet ja endometrioosin mahdollisuuden, niin itse en odottaisi viittä vuotta kauempaa". Niin, en minäkään ole ajatellut odottaa niin kauaa. Asia vain ei ole aivan niin yksinkertainen. 

Valitse taistelusi

Jos ex-vaimon stalkkaaminen ei tuntunut riittävältä riesalta, olemme saaneet "kaveriksemme" myös hänen uuden kumppaninsa. Kas, kaksin aina kaunihimpi... vai miten se nyt meni? Minun kärsivällisyyteni, ymmärrykseni ja yritykseni ymmärtää ovat loppuneet jo aikoja sitten. Luojalle kiitos, myös Dinosauruksen kävystä on kohta enää hiillos jäljellä.

"Valitse taistelusi"
Marisimme iltana muutamana ystävättäreni kanssa puolin ja toisin kumppaniemme existä ja milloin mistäkin. Ystäväni heitti ilmoille muualta kuulemansa lausahduksen "valitse taistelusi". Olen toki vihainen Dinosauruksen puolesta. Olen kiukkuinen, kun arkeamme sotketaan jatkuvasti ja elämäämme puututaan. Olen loukkantunut siitä, että ihmiset joita en ole koskaan tavannut, ovat kuitenkin katsoneet voivansa arvostella minua ja tuomita minut. Minun käy sääliksi lapsia, jotka ovat sotatantereen keskellä, niitä "siviiliuhreja".

Palauduin muutama päivä sitten parin viikon kenttäkurssilta. Lähdin kentälle hyvin riitaisasta kodista. Meillä oli Dinosauruksen kanssa tähän astisen parisuhteemme isoin riita. Eikä se varmasti jää viimeiseksi. Toki kentällä on aina ikävä läheisiä, jotka ovat kaukana. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö pieni aikalisä tästä kaikesta olisi tehnyt hyvää. Tauko antoi miettimisrauhan meille molemmille. Saimme rauhassa punnita itsellemme tärkeitä asioita. Mitä pidämme tärkeinä ja mistä olemme valmiita joustamaan. Millä todella on merkitystä.

Tämä ei ole minun taisteluni
Jatkuva arkemme sotkeminen saa ärsyttää minua. Minä saan olla vihainen siitä, että meidän elämäämme hankaloitetaan tietoisesti jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan ole minun taisteluni. Yhtälailla kuin lapset, myös minä olen tässä sodassa "siviiliuhri", enkä voi asioille juurikaan mitään. Jos Dinosaurus päättää olla tekemättä mitään, jos hän päättää antaa asioiden vain mennä omalla painollaan ja antautua, se  on hänen asiansa.

Reilun kahden viikon takainen riita oli raskas meille molemmille. Toisaalta se oli myös tarpeellinen. Minä rakastan miestäni ja pidän hänen lapsistaan. Hänen ystävistään on tullut myös minun ystäviäni. Tulen hyvin toimeen hänen sukulaistensa kanssa. Reissussa ollessani jouduin kuitenkin punnitsemaan paljon asioita. Ns. "kentällä" oleminen on paikka, jonne kotona olevat huolet eivät samalla tavalla kantaudu. Perussairauteni voi pitkästä aikaa suhteellisen rauhallisesti. Minun on ajateltava myös tätä.

... vai onko sittenkin?
Varsinainen Dinosauruksen avioerokiista ja siitä aiheutuvat kiistat lasten tapaamisista yms eivät ole minun taisteluni. Parisuhteeni kuitenkin on ja minusta se on taistelun arvoinen. Minulla, ja sitä myöten meillä, on myös oikeus rauhalliseen arkeen. Meillä on oikeus omaan päätäntävaltaan siitä, kuinka vapaa-aikamme käytämme ja mihin suostumme.

Sitä myöten olemme tehneet Dinosauruksen kanssa yhteisymmärryksessä päätöksen. Jos tilanne ei ryhdy esittämään mitään rauhottumisen merkkejä lähitulevaisuudessa, siirretään sen käsittely virkavallalle kotirauhanhäirintänä. Josko tilanne viimeistään sitä myöten tasaantuisi. Ja kyllä, tämä on äärimmäinen vaihtoehto, mutta myös ainoa, joka meillä on enää käyttämättä.