Muutoksen tuulet

Edellisestä päivityksestä on aikaa yli kolme kuukautta ja voi jestas, miten paljon isoja elämänmuutoksia muutamaan kuukauteen mahtuu! Meillä on koko elämä saanut ihan uuden suunnan. Maalis-huhtikuun korkeakoulujen yhteishaussa laitoin piruuttani paperit vetämään Helsinkiin, DIAKiin terveydenhoitajaksi. Olen lapsesta asti haaveillut työstä sosiaali- ja terveysalalla, lääkärinä tai terveydenhoitajana. Sittemmin elämä on vienyt moneen muuhun suuntaan, mutta nyt, mittariin pärähdettyä 30 päätin että nyt tai ei koskaan. 

Sain kutsun ennakkovalintakokeeseen, joka suoritettiin kotona koneella. Koe sisälsi osiot suomen- ja englanninkielestä, sekä matematiikasta. Omasta mielestäni suoriuduin kokeesta keskinkertaisesti, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Keskinkertainen suoritus tai ei, se toi paikan soveltuvuuskokeeseen. Koe alkoi epäinhimillisen aikaisin, puoli kahdeksalta. Ei se sinänsä, mutta täältä Länsi-Uudenmaan perämetsistä matkaa oppilaitokselle kertyi kaiken kaikkiaan lähes kaksi tuntia. Päätin oppilaitoksen ovesta sisään kävellessäni, että väsymys on vain mielentila, enkä anna sen häiritä. Hyvä päätös, pääsykoe meni kohtalaisen hyvin ja juhannuksen jälkeisellä viikolla tieto lopulta tuli. Minä pääsin! Elokuun lopussa aloitan terveydenhoitaja opinnot. 

Aiemmassa päivityksessä kevään kuulumisista mainitsinkin vauvahaaveidemme edenneen lääkäriaikaan asti. Huhtikuun alussa olimme lääkärissä ihmettelemässä, kun mitään ei kuulu eikä näy. Saimme lähetteen paikallisen sairaalan naistentautien osastolle lapsettomuuden jatkotutkimuksiin, kun terveysasemalla otetuista peruslabroista ei löytynyt mitään, mikä olisi selittänyt hankaluuden tulla raskaaksi. Saimme ajan naistentautien osastolle yllättävän nopeasti ja jo parin viikon päästä postilaatikossa komeili monen monta esitäytettävää lippua ja lappua sisältänyt kirje. Saimme ajan toukokuun 28. päivälle. Sitä ennen Dinosauruksen tuli antaa spermanäyte Helsingissä Naistenklinikalla ja meidän molempien tuli käydä todella laajoissa verikokeissa. Ja mehän teimme työtä käskettyä. 

Ajan saaminen sairaalaan helpotti meitä molempia. Nyt saisimme, jos emme apua, niin toivottavasti ainakin selityksen sille, miksi mitään ei kuulu. Toivoimme luonnollisesti, että syy olisi jokin sellainen, jolle voisi tehdä jotain ja sitä myöten jonakin päivänä meilläkin tuhisisi pieni ihme. Me emme koskaan päässeet sairaalaan tutkimuksiin asti. 

Perjantaina 12.5. teimme lähtöä viikonloppuvaellukselle Isojärven kansallispuistoon. Olin ollut koko edellisen viikon poikkeuksellisen pirteä ja tehokas. Asunto oli siivottu, töissä kaikki rästihommat hoidettu. Nukuin ehkä 5 tuntia yössä, eikä minua siltikään väsyttänyt. Yleensä aamusta alkavia, lähes kellontarkkoja kuukautisia ei kuulunut eikä näkynyt. Tein raskaustestin varmuuden vuoksi. ”Raskaana”. Olimme ällistyneitä. Pällistelimme testiä ja toisiamme, emmekä oikein tienneet, pitäisikö nyt hyppiä riemusta, vai kenties itkeä? Lopulta päätin suhtautua asiaan tyylilleni uskollisena, rauhallisesti ja varovaisen innostuneesti. Olin tuskallisen tietoinen sairauksieni aiheuttamasta keskenmenoriskistä ja ihan alkuun en oikeastaan edes halunnut ajatella koko raskautta. Jos se kuitenkin päättyisi keskenmenoon. Peloista huolimatta keskenmenoa ei ole tullut. Tällä viikolla päättyy ensimmäinen kolmannes. Joko sitä uskaltaisi ryhtyä tekemään pieniä hankintoja tulevaa ihmettä varten?

Perheenlisäys ja ennen kaikkea opiskelupaikka Helsingissä vaatii meitä vaihtamaan paikkakuntaa lähemmäs oppilaitosta. Ynnäilimme ja ynnäilimme arkemme kustannuksia kuukauden ajalta ja sen perusteella haimme asuntoa vähän yhdeltä jos toiselta vuokranantajalta. Lopulta tärppäsi ja saimme asunnon Vantaalta, läheltä juna-asemaa. Asunto on kalliimman puoleinen, mutta sijainniltaan lähes täydellinen. Teinin varmistettua itselleen opiskelupaikan Pohjanmaalta päätimme, että mahdumme tästä eteenpäinkin kolmioon. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Luonnollisesti olisi vähintäänkin upeaa, jos voisimme asua sen verran isommassa asunnossa, että säännöllisesti luonamme vierailevilla Dinosauruksen lapsillakin olisi oma huone täällä. Valitettavasti pk-seudun vuokratasolla meillä ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia maksaa yhdestä ylimääräisestä huoneesta, joka kaikesta huolimatta olisi tyhjänä yli 80 % ajasta. Yhtä huonetta tärkeämpänä pidimme asunnon sijaintia, joka tällä hetkellä näyttäisi olevan sellainen, että niin Dinosauruksen äidillään asuvat lapset kuin Pohjanmaalle muuttava Teinikin pääsisi jatkossa luoksemme suoraan yhdellä junalla. Helpottaa muuten kummasti kaikkien elämää, kun tähän saakka lapsia on haettu ja viety lähimmälle juna-asemalle, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä. Muuttamaan pääsemme näillä näkymin elokuun puolivälissä. 

Isoja elämänmuutoksia on tiedossa kertaheitolla useampi. Odotamme tulevaa syksyä innolla, mutta samalla hieman hirvittää. Miten me pärjäämme kasvavien asuinkustannusten kanssa?

Kevät kuulumisia

”Mä muutan teille”

Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa. Tammikuun alussa Dinosauruksen vanhin tytär pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa silloisella asuinpaikkakunnallaan ja muutti meille. Siitä saakka meillä on opeteltu elämään uusperheessä, jossa tätä nykyä asuu myös alaikäinen huollettava. Minua teinin muutto hieman stressasi. Jännitin sitä, miten saan luotua yhteyden kovia kokeneeseen teiniin. Lopulta aristin myös sitä, että minulla ei ole omia lapsia. Miten sopeutuisin lapsiperheen arkeen? Osittain pelkoon vaikutti myös se, että meille markkinoitiin kuvaa hankalasta teinistä, jonka kanssa kukaan ei pärjää ja joka kannattaisi ennemmin sijoittaa laitokseen kuin isälleen. Me halusimme kuitenkin vielä yrittää, sillä pidämme laitosta todella äärimmäisenä ratkaisuna. 

Tammikuun alussa, joululomien jälkeen, meille muutti sosiaalinen, omatoiminen ja reipas nuori. Omat pelkoni osoittautuivat aiheettomiksi ja saimme Teinin kanssa nopeasti luotua suhteen, jossa yhteisymmärryksessä kaikesta voi puhua. Meillä jutellaan niin kuukautisista kuin poikaystävistä ja siitä, miltä tuntuu asua meidän kanssa. Teini on selkeästi kaivannut arkea ja ympäristöä, jossa asioista voidaan puhua ja jossa häneen luotetaan. Me emme vielä tänäkään päivänä ymmärrä, missä vaiheessa kukaan on saanut käsityksen siitä, ettei lapsen kanssa pärjää. 

Dinosauruksella on muutama ominaisuus, jotka oikein kanavoituna ovat hyviä ja tuotteliaita, mutta korostuessaan harvinaisen hankalia ja kuormittavia. Dinosaurus on ylivilkas ja hänen on vaikea keskittyä. Alkuvuoden stressi johti oireiden pahenemiseen, jolloin arjesta ja työstä tuli todella haasteellisia. Tavarat katoilivat yhtenään, aikataulut unohtuivat, sovituista asioita kiinni pitäminen oli lähes mahdotonta. Pinna paloi herkästi, kun Dinosaurus tuskastui niin omaan levottomuuteensa, kuin siihen että asiat eivät edenneet hänen toivomallaan tahdilla. Lopulta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin varata aika lääkärille. ADHD. Se ei tullut yllätyksenä, vaan lähinnä helpotuksena. Olihan tätä epäilty jo kahden vuoden ajan ja nyt siihen vihdoin saataisiin apua. 

Osittain hoitamaton ADHD ja osin ihan muut seikat parisuhteessa ajoivat meidät tammikuussa pariterapiaan. Löysimme kertaheitolla aivan loistavan terapeutin, jonka kanssa on helppo käydä läpi kipeitäkin asioita. Terapia on tuonut jo nyt, muutamassa kuukaudessa, toivottua apua parisuhteeseen ja auttanut käsittelemään mm. Dinosauruksen ADHD:n mukanaan tuomia haasteita. Etenkin niitä haasteita, joiden kanssa on vain pakko opetella elämään. 

Pikkuhiljaa talven mittaan arki asettui omiin uomiinsa ja ylimääräinen stressikin helpotti. Olen tehnyt hurjasti töitä, mikä on kostautunut limapussintulehduksena vasemmassa olkapäässä ja lonkassa. Töiden ja kaiken muun ohella hääsuunnittelu on ollut taka-alalla, mutta nyt sitäkin ollaan herättelemässä pikkuhiljaa. Pakkokin, muutenhan tässä tulee herranjestas kiire! Alkukevään aikana olen ehtinyt sovittamaan pukuja ja katsastamaan vielä yhden juhlapaikan. Näistä lisää myöhemmin. 

Myös toiveet perheenlisäyksestä ovat menneet eteenpäin. Ehkäisy lopetettiin toukokuussa 2016 ja sen jälkeen olemme yrittäneet. Ja yrittäneet. Ja yrittäneet, tuloksetta. Kun yritystä alkaa vihdoin olla takana se maaginen vuosi, olemme saaneet ajan lääkärille. Huhtikuun alussa olevalle lääkäriajalle on ladattu suuret odotukset. En odota ihmettä, mutta sitä, että tutkimukset aloitettaisiin ja pääsisimme eteenpäin tässä asiassa. Ja ehkä jonain päivänä synnäriltä kotiin oman pienen ihmeemme kanssa. 

Jännityksellä odotamme, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.