torstai 6. heinäkuuta 2017

Muutoksen tuulet

Edellisestä päivityksestä on aikaa yli kolme kuukautta ja voi jestas, miten paljon isoja elämänmuutoksia muutamaan kuukauteen mahtuu! Meillä on koko elämä saanut ihan uuden suunnan. Maalis-huhtikuun korkeakoulujen yhteishaussa laitoin piruuttani paperit vetämään Helsinkiin, DIAKiin terveydenhoitajaksi. Olen lapsesta asti haaveillut työstä sosiaali- ja terveysalalla, lääkärinä tai terveydenhoitajana. Sittemmin elämä on vienyt moneen muuhun suuntaan, mutta nyt, mittariin pärähdettyä 30 päätin että nyt tai ei koskaan. 

Sain kutsun ennakkovalintakokeeseen, joka suoritettiin kotona koneella. Koe sisälsi osiot suomen- ja englanninkielestä, sekä matematiikasta. Omasta mielestäni suoriuduin kokeesta keskinkertaisesti, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Keskinkertainen suoritus tai ei, se toi paikan soveltuvuuskokeeseen. Koe alkoi epäinhimillisen aikaisin, puoli kahdeksalta. Ei se sinänsä, mutta täältä Länsi-Uudenmaan perämetsistä matkaa oppilaitokselle kertyi kaiken kaikkiaan lähes kaksi tuntia. Päätin oppilaitoksen ovesta sisään kävellessäni, että väsymys on vain mielentila, enkä anna sen häiritä. Hyvä päätös, pääsykoe meni kohtalaisen hyvin ja juhannuksen jälkeisellä viikolla tieto lopulta tuli. Minä pääsin! Elokuun lopussa aloitan terveydenhoitaja opinnot. 

Aiemmassa päivityksessä kevään kuulumisista mainitsinkin vauvahaaveidemme edenneen lääkäriaikaan asti. Huhtikuun alussa olimme lääkärissä ihmettelemässä, kun mitään ei kuulu eikä näy. Saimme lähetteen paikallisen sairaalan naistentautien osastolle lapsettomuuden jatkotutkimuksiin, kun terveysasemalla otetuista peruslabroista ei löytynyt mitään, mikä olisi selittänyt hankaluuden tulla raskaaksi. Saimme ajan naistentautien osastolle yllättävän nopeasti ja jo parin viikon päästä postilaatikossa komeili monen monta esitäytettävää lippua ja lappua sisältänyt kirje. Saimme ajan toukokuun 28. päivälle. Sitä ennen Dinosauruksen tuli antaa spermanäyte Helsingissä Naistenklinikalla ja meidän molempien tuli käydä todella laajoissa verikokeissa. Ja mehän teimme työtä käskettyä. 

Ajan saaminen sairaalaan helpotti meitä molempia. Nyt saisimme, jos emme apua, niin toivottavasti ainakin selityksen sille, miksi mitään ei kuulu. Toivoimme luonnollisesti, että syy olisi jokin sellainen, jolle voisi tehdä jotain ja sitä myöten jonakin päivänä meilläkin tuhisisi pieni ihme. Me emme koskaan päässeet sairaalaan tutkimuksiin asti. 


Perjantaina 12.5. teimme lähtöä viikonloppuvaellukselle Isojärven kansallispuistoon. Olin ollut koko edellisen viikon poikkeuksellisen pirteä ja tehokas. Asunto oli siivottu, töissä kaikki rästihommat hoidettu. Nukuin ehkä 5 tuntia yössä, eikä minua siltikään väsyttänyt. Yleensä aamusta alkavia, lähes kellontarkkoja kuukautisia ei kuulunut eikä näkynyt. Tein raskaustestin varmuuden vuoksi. ”Raskaana”. Olimme ällistyneitä. Pällistelimme testiä ja toisiamme, emmekä oikein tienneet, pitäisikö nyt hyppiä riemusta, vai kenties itkeä? Lopulta päätin suhtautua asiaan tyylilleni uskollisena, rauhallisesti ja varovaisen innostuneesti. Olin tuskallisen tietoinen sairauksieni aiheuttamasta keskenmenoriskistä ja ihan alkuun en oikeastaan edes halunnut ajatella koko raskautta. Jos se kuitenkin päättyisi keskenmenoon. Peloista huolimatta keskenmenoa ei ole tullut. Tällä viikolla päättyy ensimmäinen kolmannes. Joko sitä uskaltaisi ryhtyä tekemään pieniä hankintoja tulevaa ihmettä varten?

Perheenlisäys ja ennen kaikkea opiskelupaikka Helsingissä vaatii meitä vaihtamaan paikkakuntaa lähemmäs oppilaitosta. Ynnäilimme ja ynnäilimme arkemme kustannuksia kuukauden ajalta ja sen perusteella haimme asuntoa vähän yhdeltä jos toiselta vuokranantajalta. Lopulta tärppäsi ja saimme asunnon Vantaalta, läheltä juna-asemaa. Asunto on kalliimman puoleinen, mutta sijainniltaan lähes täydellinen. Teinin varmistettua itselleen opiskelupaikan Pohjanmaalta päätimme, että mahdumme tästä eteenpäinkin kolmioon. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Luonnollisesti olisi vähintäänkin upeaa, jos voisimme asua sen verran isommassa asunnossa, että säännöllisesti luonamme vierailevilla Dinosauruksen lapsillakin olisi oma huone täällä. Valitettavasti pk-seudun vuokratasolla meillä ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia maksaa yhdestä ylimääräisestä huoneesta, joka kaikesta huolimatta olisi tyhjänä yli 80 % ajasta. Yhtä huonetta tärkeämpänä pidimme asunnon sijaintia, joka tällä hetkellä näyttäisi olevan sellainen, että niin Dinosauruksen äidillään asuvat lapset kuin Pohjanmaalle muuttava Teinikin pääsisi jatkossa luoksemme suoraan yhdellä junalla. Helpottaa muuten kummasti kaikkien elämää, kun tähän saakka lapsia on haettu ja viety lähimmälle juna-asemalle, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä. Muuttamaan pääsemme näillä näkymin elokuun puolivälissä. 

Isoja elämänmuutoksia on tiedossa kertaheitolla useampi. Odotamme tulevaa syksyä innolla, mutta samalla hieman hirvittää. Miten me pärjäämme kasvavien asuinkustannusten kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti