Muutoksen tuulet

Edellisestä päivityksestä on aikaa yli kolme kuukautta ja voi jestas, miten paljon isoja elämänmuutoksia muutamaan kuukauteen mahtuu! Meillä on koko elämä saanut ihan uuden suunnan. Maalis-huhtikuun korkeakoulujen yhteishaussa laitoin piruuttani paperit vetämään Helsinkiin, DIAKiin terveydenhoitajaksi. Olen lapsesta asti haaveillut työstä sosiaali- ja terveysalalla, lääkärinä tai terveydenhoitajana. Sittemmin elämä on vienyt moneen muuhun suuntaan, mutta nyt, mittariin pärähdettyä 30 päätin että nyt tai ei koskaan. 

Sain kutsun ennakkovalintakokeeseen, joka suoritettiin kotona koneella. Koe sisälsi osiot suomen- ja englanninkielestä, sekä matematiikasta. Omasta mielestäni suoriuduin kokeesta keskinkertaisesti, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Keskinkertainen suoritus tai ei, se toi paikan soveltuvuuskokeeseen. Koe alkoi epäinhimillisen aikaisin, puoli kahdeksalta. Ei se sinänsä, mutta täältä Länsi-Uudenmaan perämetsistä matkaa oppilaitokselle kertyi kaiken kaikkiaan lähes kaksi tuntia. Päätin oppilaitoksen ovesta sisään kävellessäni, että väsymys on vain mielentila, enkä anna sen häiritä. Hyvä päätös, pääsykoe meni kohtalaisen hyvin ja juhannuksen jälkeisellä viikolla tieto lopulta tuli. Minä pääsin! Elokuun lopussa aloitan terveydenhoitaja opinnot. 

Aiemmassa päivityksessä kevään kuulumisista mainitsinkin vauvahaaveidemme edenneen lääkäriaikaan asti. Huhtikuun alussa olimme lääkärissä ihmettelemässä, kun mitään ei kuulu eikä näy. Saimme lähetteen paikallisen sairaalan naistentautien osastolle lapsettomuuden jatkotutkimuksiin, kun terveysasemalla otetuista peruslabroista ei löytynyt mitään, mikä olisi selittänyt hankaluuden tulla raskaaksi. Saimme ajan naistentautien osastolle yllättävän nopeasti ja jo parin viikon päästä postilaatikossa komeili monen monta esitäytettävää lippua ja lappua sisältänyt kirje. Saimme ajan toukokuun 28. päivälle. Sitä ennen Dinosauruksen tuli antaa spermanäyte Helsingissä Naistenklinikalla ja meidän molempien tuli käydä todella laajoissa verikokeissa. Ja mehän teimme työtä käskettyä. 

Ajan saaminen sairaalaan helpotti meitä molempia. Nyt saisimme, jos emme apua, niin toivottavasti ainakin selityksen sille, miksi mitään ei kuulu. Toivoimme luonnollisesti, että syy olisi jokin sellainen, jolle voisi tehdä jotain ja sitä myöten jonakin päivänä meilläkin tuhisisi pieni ihme. Me emme koskaan päässeet sairaalaan tutkimuksiin asti. 

Perjantaina 12.5. teimme lähtöä viikonloppuvaellukselle Isojärven kansallispuistoon. Olin ollut koko edellisen viikon poikkeuksellisen pirteä ja tehokas. Asunto oli siivottu, töissä kaikki rästihommat hoidettu. Nukuin ehkä 5 tuntia yössä, eikä minua siltikään väsyttänyt. Yleensä aamusta alkavia, lähes kellontarkkoja kuukautisia ei kuulunut eikä näkynyt. Tein raskaustestin varmuuden vuoksi. ”Raskaana”. Olimme ällistyneitä. Pällistelimme testiä ja toisiamme, emmekä oikein tienneet, pitäisikö nyt hyppiä riemusta, vai kenties itkeä? Lopulta päätin suhtautua asiaan tyylilleni uskollisena, rauhallisesti ja varovaisen innostuneesti. Olin tuskallisen tietoinen sairauksieni aiheuttamasta keskenmenoriskistä ja ihan alkuun en oikeastaan edes halunnut ajatella koko raskautta. Jos se kuitenkin päättyisi keskenmenoon. Peloista huolimatta keskenmenoa ei ole tullut. Tällä viikolla päättyy ensimmäinen kolmannes. Joko sitä uskaltaisi ryhtyä tekemään pieniä hankintoja tulevaa ihmettä varten?

Perheenlisäys ja ennen kaikkea opiskelupaikka Helsingissä vaatii meitä vaihtamaan paikkakuntaa lähemmäs oppilaitosta. Ynnäilimme ja ynnäilimme arkemme kustannuksia kuukauden ajalta ja sen perusteella haimme asuntoa vähän yhdeltä jos toiselta vuokranantajalta. Lopulta tärppäsi ja saimme asunnon Vantaalta, läheltä juna-asemaa. Asunto on kalliimman puoleinen, mutta sijainniltaan lähes täydellinen. Teinin varmistettua itselleen opiskelupaikan Pohjanmaalta päätimme, että mahdumme tästä eteenpäinkin kolmioon. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Luonnollisesti olisi vähintäänkin upeaa, jos voisimme asua sen verran isommassa asunnossa, että säännöllisesti luonamme vierailevilla Dinosauruksen lapsillakin olisi oma huone täällä. Valitettavasti pk-seudun vuokratasolla meillä ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia maksaa yhdestä ylimääräisestä huoneesta, joka kaikesta huolimatta olisi tyhjänä yli 80 % ajasta. Yhtä huonetta tärkeämpänä pidimme asunnon sijaintia, joka tällä hetkellä näyttäisi olevan sellainen, että niin Dinosauruksen äidillään asuvat lapset kuin Pohjanmaalle muuttava Teinikin pääsisi jatkossa luoksemme suoraan yhdellä junalla. Helpottaa muuten kummasti kaikkien elämää, kun tähän saakka lapsia on haettu ja viety lähimmälle juna-asemalle, joka on vajaan tunnin ajomatkan päässä. Muuttamaan pääsemme näillä näkymin elokuun puolivälissä. 

Isoja elämänmuutoksia on tiedossa kertaheitolla useampi. Odotamme tulevaa syksyä innolla, mutta samalla hieman hirvittää. Miten me pärjäämme kasvavien asuinkustannusten kanssa?

Tarkkaavuuden ja ylivilkkauden häiriö

Jatkuva tavaroiden ja asioiden unohtaminen. Vaikeus kuunnella toisen puhetta. Paljon keskittymistä vaativien tehtävien välttely. Jatkuva puheripuli. Levottomuus. Kykenemättömyys odottaa omaa vuoroaan. Toisten keskeyttäminen ja päälle puhuminen. 

Kuva: Googlen ihmeellinen maailma

Perheemme uusi/vanha tulokas. Dinosaurus sai, vihdoin ja viimein, kammettua itsensä oireineen lääkäriin helmikuun lopussa. Lääkärikäyntiä seurasi tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö diagnoosi, sekä lähete psykiatrian polille. Polilla selvitetään mahdollisen lääkehoidon sekä terapian tarvetta. Dinosauruksen lähipiirissä diagnoosi tuli tuskin kenellekään yllätyksenä. Kotona asioiden selvittely on saanut kaikki huomaamaan, kuinka laajasta ja monialaisesta asiasta tässä lopulta on kyse. 

ADHD on antanut selityksen monille asioille. Muun muassa sille impulsiivisuudelle, joka samaa aikaa naurattaa ja hieman ehkä pelottaakin. Dinosaurus on lähtenyt Ikeaan hakemaan yöpöytiä ja tullut takaisin sohvan kanssa. Hän on ostanut auton näkemättä sitä ensin (ja tietämättä siitä juuri muuta, kuin merkin). Missä vaiheessa meillä eletään yli varojen? Saan silti olla onnellinen, sillä aggressiivinen tai väkivaltainen Dinosaurus ei kuitenkaan ole. Temperamenttinen kyllä, mutta tämän katson enemmän johtuvan pohjalaisuudesta, kuin niinkään ADHD:sta. Sen sijaan neurologisesta häiriöstään johtuen Dinosaurus on huono odottamaan omaa vuoroaan yhtään missään. Kun tähän lisätään pohjalainen temperamentti, niin meillä kirotaan päivittäin liikennevaloissa, kaupan kassajonossa ja kaikkialla, missä vuoroaan nyt joutuu odottamaan. 

Dinosaurus on sosiaalinen, erittäin sosiaalinen. Itseasiassa Dinosaurus puhuu lähes tauotta ja jos mahdollista, työstään. Meillä käydään päivittäin läpi koodaamisen perusteet, milloin minkäkin näköisen nosturin rakenne ja työkavereiden kuulumiset. Kuulostaa ehkä mukavalta, kun on kerrankin mies joka puhuu. Todellisuus on kuitenkin aika yksipuolinen, sillä etenkin huonoina päivinä Dinosaurus ei juuri jaksa keskittyä kuuntelemaan muiden kuulumisia. Saattaa siis olla, että viikossa on käyty läpi kymmenen kertaa samat asiat, mutta puolisona et kuitenkaan ole saanut kerrottua sinulle tärkeitä asioita. Jakaminen, se on parisuhteen haaste, kun puolisona on ADHD. 

Tiedätkö sen tunteen, kun tuntuu että toinen on jatkuvasti menossa? Minäkin tiedän. Tai ehkä pikemminkin sanoisin, että Dinosaurus häseltää kokoajan jotain. Milloin korjataan tietokonetta, milloin täytetään astianpesukonetta ja autetaan lasta läksyissä. Jos mahdollista, niin kaikkia touhotetaan mieluusti yhtä aikaa, saamatta mitään valmiiksi asti. Meillä on keskikokoisessa kerrostalokolmiossa tehty pintaremonttia kohta vuosi, kun inspiraatio loppuu aina välillä kesken (ja koska minä en osaa tai jaksa viedä kaikkia puolisoni aloittamia projekteja loppuun asti). Huolimatta ylivilkkaudesta, ADHD:lle on tyypillistä aloittamisen vaikeus ja sellainen, ehkä ulkopuolisista helposti laiskuudelta vaikuttava aikaansaamattomuus. 

Neurologisesti normaalin ihmisen aivot suodattavat suuren määrän ärsykkeitä päivän aikana niin, että ne eivät häiritse meidän tekemisiämme ja olemistamme. Minä voin keskittyä tämän tekstin kirjoittamiseen siitäkin huolimatta, että ikkunan takana puussa hyppii kasa talitinttejä ja kissa vaanii niitä sohvan reunalla. ADHD elää hyvin ärsykerikkaassa maailmassa, jossa (etenkin huonoina päivinä) pienetkin ärsykkeet, kuten nyt vaikkapa ne puussa pomppivat tintit, voivat viedä keskittymisen lähes kokonaan. ADHD saattaa kesken syväluotaavan parisuhdekeskustelun todeta, että takana puussa juoksee orava, tai että huomenna voisi tehdä ruuaksi kalapuikkoja. Ei siksi, että hän ei olisi keskittynyt kuuntelemaan mitä sinä sanot, vaan siksi että se vain tupsahti mieleen juuri nyt. 

Ärsykkeet haittaavat etenkin työelämässä ja se ajoi lopulta myös Dinosauruksen lääkäriin. Aiempi työnkuva on ylennysten myötä muuttunut teoreettisemmaksi ja vaatii enemmän paikallaan istumista, keskittymistä yhteen asiaan, sekä palavereja. Palavereissa Dinosaurus ei jaksa keskittyä, eikä yleensä muista jälkikäteen mitä siellä on puhuttu. Hän puhuu päälle ja vaatii äänekkäästi asioiden nopeampaa käsittelyä, jotta tilanteesta pääsisi joskus pois. Jos hänet keskeytetään esimerkiksi kesken työntekijöiden tuntilappujen täyttämisen, jäävät tuntilaput siihen. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun palkanlaskija on soitellut vielä illalla perään, kun työntekijöiden palkat uhkaa jäädä laskematta siksi, että tuntilappuja ei ole tarkistettu. Kotona ja töissä olevien haasteiden vuoksi on luojan lykky, että Dinosaurus saa vihdoin apua. 

Kahden vuoden aikana, valittaessani milloin mitäkin ystävilleni, minulta on usein kysytty, miten minä jaksan tuollaista? ADHD asettaa paljon haasteita lähipiirille. Siitä huolimatta arki ja tietenkin Dinosaurus on paljon muutakin, kuin ADHD. Dinosaurus on, temperamentistaan huolimatta, pohjattoman kiltti ja avulias. Hän on empaattinen ja aina ensimmäinen vapaaehtoinen, kun joku tarvitsee apua. Minulle tärkeintä on se, että tietoisesti Dinosaurus ei yritä loukata tai satuttaa, vaikka niin välillä huolimattomuutta käykin. Dinosauruksen ongelmanratkaisukyky on (varmaan ADHD:sta johtuen) ihan omaa luokkaansa. Koska hän unohtelee helposti asioita (ja usein esimerkiksi avaimia kotiin jne.), on hän oppinut yhden jos toisenkin konstin, jolla paikata unohtuneet asiat ja tavarat. Meillä on mm. menty ikkunasta sisään mökille niin, että ikkuna irrotettiin karmeineen päivineen, kun avaimet olivat sisällä. 

Osin varmasti ylivilkkaudesta ja impulsiivisuudesta johtuen meillä ei ole tylsiä päivä. Aina on jotain tekeillä tai johonkin ollaan menossa. Ykskaks tulleet päähänpistot värittävät arkea ja pitävät sen vähintäänkin mielenkiintoisena. Dinosaurus on myös loputtoman rehellinen ja jokseenkin kyvytön valehtelemaan. Tämä aiheuttaa haasteita lähinnä silloin, kun hän tietää jotain mitä muiden ei vielä tarvitse tietää. Näin esimerkiksi siskoni raskaus, josta kerrottiin ihan ensimmäisenä meille ja vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen muille. Dinosaurus ei onneksi möläyttänyt asiaa kellekään liian aikaisin, mutta lähellä se oli useamman kerran.

Näin vauvahaaveiden keskellä tässä ADHD:ssa minua eniten mietityttää sen periytyvyys. Sillä vaikka ADHD:ta sairastavat ihmiset ovat usein loistavia persoonia, on arki ADHD-lapsen kanssa epäilemättä haastavaa ja kuormittavaa. Viimeisimpien tutkimusten mukaan ADHD-alttiuden periytyvyys on samaa luokkaa pituuden kanssa. Tästä kielii se, että Dinosauruksen kolmesta lapsesta kahdella vanhemmalla epäillään vahvasti ADD:tä, joka on siis samanlainen kuin ADHD, mutta tytöt eivät ole ylivilkkaita. Pärjäisinkö äitinä taloudessa, jossa lapsella ja hänen isällään olisi ADHD?

Kevät kuulumisia

”Mä muutan teille”

Alkuvuosi on ollut kiireistä aikaa. Tammikuun alussa Dinosauruksen vanhin tytär pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa silloisella asuinpaikkakunnallaan ja muutti meille. Siitä saakka meillä on opeteltu elämään uusperheessä, jossa tätä nykyä asuu myös alaikäinen huollettava. Minua teinin muutto hieman stressasi. Jännitin sitä, miten saan luotua yhteyden kovia kokeneeseen teiniin. Lopulta aristin myös sitä, että minulla ei ole omia lapsia. Miten sopeutuisin lapsiperheen arkeen? Osittain pelkoon vaikutti myös se, että meille markkinoitiin kuvaa hankalasta teinistä, jonka kanssa kukaan ei pärjää ja joka kannattaisi ennemmin sijoittaa laitokseen kuin isälleen. Me halusimme kuitenkin vielä yrittää, sillä pidämme laitosta todella äärimmäisenä ratkaisuna. 

Tammikuun alussa, joululomien jälkeen, meille muutti sosiaalinen, omatoiminen ja reipas nuori. Omat pelkoni osoittautuivat aiheettomiksi ja saimme Teinin kanssa nopeasti luotua suhteen, jossa yhteisymmärryksessä kaikesta voi puhua. Meillä jutellaan niin kuukautisista kuin poikaystävistä ja siitä, miltä tuntuu asua meidän kanssa. Teini on selkeästi kaivannut arkea ja ympäristöä, jossa asioista voidaan puhua ja jossa häneen luotetaan. Me emme vielä tänäkään päivänä ymmärrä, missä vaiheessa kukaan on saanut käsityksen siitä, ettei lapsen kanssa pärjää. 

Dinosauruksella on muutama ominaisuus, jotka oikein kanavoituna ovat hyviä ja tuotteliaita, mutta korostuessaan harvinaisen hankalia ja kuormittavia. Dinosaurus on ylivilkas ja hänen on vaikea keskittyä. Alkuvuoden stressi johti oireiden pahenemiseen, jolloin arjesta ja työstä tuli todella haasteellisia. Tavarat katoilivat yhtenään, aikataulut unohtuivat, sovituista asioita kiinni pitäminen oli lähes mahdotonta. Pinna paloi herkästi, kun Dinosaurus tuskastui niin omaan levottomuuteensa, kuin siihen että asiat eivät edenneet hänen toivomallaan tahdilla. Lopulta ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin varata aika lääkärille. ADHD. Se ei tullut yllätyksenä, vaan lähinnä helpotuksena. Olihan tätä epäilty jo kahden vuoden ajan ja nyt siihen vihdoin saataisiin apua. 

Osittain hoitamaton ADHD ja osin ihan muut seikat parisuhteessa ajoivat meidät tammikuussa pariterapiaan. Löysimme kertaheitolla aivan loistavan terapeutin, jonka kanssa on helppo käydä läpi kipeitäkin asioita. Terapia on tuonut jo nyt, muutamassa kuukaudessa, toivottua apua parisuhteeseen ja auttanut käsittelemään mm. Dinosauruksen ADHD:n mukanaan tuomia haasteita. Etenkin niitä haasteita, joiden kanssa on vain pakko opetella elämään. 

Pikkuhiljaa talven mittaan arki asettui omiin uomiinsa ja ylimääräinen stressikin helpotti. Olen tehnyt hurjasti töitä, mikä on kostautunut limapussintulehduksena vasemmassa olkapäässä ja lonkassa. Töiden ja kaiken muun ohella hääsuunnittelu on ollut taka-alalla, mutta nyt sitäkin ollaan herättelemässä pikkuhiljaa. Pakkokin, muutenhan tässä tulee herranjestas kiire! Alkukevään aikana olen ehtinyt sovittamaan pukuja ja katsastamaan vielä yhden juhlapaikan. Näistä lisää myöhemmin. 

Myös toiveet perheenlisäyksestä ovat menneet eteenpäin. Ehkäisy lopetettiin toukokuussa 2016 ja sen jälkeen olemme yrittäneet. Ja yrittäneet. Ja yrittäneet, tuloksetta. Kun yritystä alkaa vihdoin olla takana se maaginen vuosi, olemme saaneet ajan lääkärille. Huhtikuun alussa olevalle lääkäriajalle on ladattu suuret odotukset. En odota ihmettä, mutta sitä, että tutkimukset aloitettaisiin ja pääsisimme eteenpäin tässä asiassa. Ja ehkä jonain päivänä synnäriltä kotiin oman pienen ihmeemme kanssa. 

Jännityksellä odotamme, mitä loppuvuosi tuo tullessaan.

Vauvahaaveita

Lasten huoneen yhden seinän maalaisin vihreäksi. Tai ehkä laittaisin siihen jonkin luonnonläheisen tapetin. Pinnasänky olisi tummaa puuta, samoin muut puiset kalusteet. Tekstiilit olisivat vaaleita, ehkä hieman vihertäviä. Vaunuissa tärkeintä on kuulemma ilmakumipyörät (jos nyt oikein muistan). Kunhan niiden kanssa pystyy kulkemaan kivasti hiekkaisilla teillä, en minä vaadi muuta. Heh, paitsi ehkä pallokuosin. 

Toivoisin, että lapseni oppisi tuntemaan meidän molempien sisarukset, sekä isovanhemmistaan ne, jotka ovat vielä täällä. Lapsen sukupuolella ei ole väliä, kunhan olisi terve. Toivoisin, että aikanaan lapseni olisi yhtä läheinen serkkunsa kanssa, kuin mitä ex-aviomieheni on omansa kanssa. Siinä on hyvä esimerkki. 

Meillä on viime aikoina puhuttu paljon lapsista, vauvoista tarkalleen ottaen. Helmikuun alussa olleen reumakontrollin yhteydessä keskustelin lisääntymistoiveista myös lääkärin kanssa. Ihan vielä ei kannata, koska sairauden aktivoitumisesta viime syksynä on vielä niin vähän aikaa. Mutta ensi syksynä se saataisi jo olla mahdollista. Kesällä otetaan vielä isommat labrat ja tarkistetaan kaikki vasta-ainetasot, paastosokeri ja niin edelleen. Tulosten perusteella suunnitellaan mahdollisen raskauden aikainen lääkitys ja sen jälkeen ei pitäisi enää olla esteitä ehkäisyn lopettamiselle. 

Dinosauruksella lapsia on ennestään jo kolme, joista nuorinkin on jo kymmenen vanha. Ilmoitin Dinosaurukselle paljon ennen parisuhteen alkua, että haluan lapsia. Yllätyksenä vauvahaaveet eivät siis ole tulleet. Dinosauruksen lapset täytyy kuitenkin huomioida tässä projektissa, jotta he kokevat olevansa osa meidänkin perhettä edelleen. Miten se tehdään? Sitä vielä mietitään. 

Erilaisten sairauksien kirjo asettaa kuitenkin omat haasteensa vauvahaaveille. Lääkäri toivoo että tämän hetkisestä lääkityksestä saataisiin osa lopetettua ja loputkin laskettua noin puoleen. Raskauskomplikaatioiden riski on hieman normaalia suurempi, mutta mitä olen muilta sairastuneilta kuullut, pääosan raskaus on kuitenkin sujunut ihan hyvin. Ehkä meilläkin, jos vain pääsemme sinne asti. Endometrioosi ei varsinaisesti helpota raskaaksi tuloa yhtään. 

Ehkä ensi syksynä.

"Itse en välttämättä odottaisi viittä vuotta kauempaa"

Me tiesimme heti alusta alkaen, että yhteenmuutto ei taatusti tule olemaan kivuton. Eikä se sitä ole ollutkaan. Ruotsin ekskursiolta paluun jälkeen riitely jatkui useamman viikon ajan. Haimme yhteisiä pelisääntöjä, niin ex-vaimoa, lapsia kuin yhteistä arkeamme koskevissa asioissa. Lopulta pääsimme tilanteeseen, jossa aselepo oli enää ainoa vaihtoehto. Puhuimme yhden viikon aikana ehkä enemmän, kuin parisuhteemme alun jälkeen. Opimme kantapään kautta (taas kerran), miksi puhuminen ajoissa kannattaa. Ennen kaikkea opimme kuitenkin sen, ettei kyse ole aina pelkästä puhumisesta, vaan myös siitä että kuuntelee ajoissa. Loputtomiin ei voi sivuuttaa ja sanoa "huomenna". 

Puhuminen auttoi molempia ymmärtämään ja sitä myöten tulemaan niin sanotusti puolitiehen vastaan. Saimme sovittua yhteisistä pelisäännöistä monen asian suhteen. Ennen kaikkea Dinosaurus ymmärsi, että myös minulla on oikeus jakamattomaan, yhteiseen aikaan hänen kanssaan. Ei tietenkään jokaikinen päivä, vaan tarkoitan sitä, että esimerkiksi yhteinen ravintolailtamme ei ole oikea paikka keskustella ex-vaimon kanssa sopimusasioista. Ei, vaikka tämä olisikin juuri sillä hetkellä yhteistyökykyinen. Me tarvitsemme myös jakamatonta yhteistä aikaa. 

Sittemmin arki on alkanut päästä omiin uomiinsa. Tunnelma kotona on paljon leppoisampi ja ... miten sen nyt sanoisi ... keskustelevampi. Toki, kuten kaikissa parisuhteissa, meilläkin on ristiriitamme. Niistä ei kuitenkaan tarvitse (ainakaan tällä hetkellä) riidellä, vaan olemme hyväksyneet olevamme eri mieltä joistakin asioista. Nämä asiat eivät ole mitään perustavanlaatuisia, vaan ehkä enemmänkin eroja toimintatavoissa. 

"Itse en odottaisi kauempaa, kuin viisi vuotta"
Saatuani noin kuukausi sitten aiemman perussairauden lisäksi vielä toisenkin (sjögrenin syndrooma ja nyt myös sle), sain lääkäriltäni käskyn kääntyä gynekologin puoleen, sillä yhdistelmäpillerit eivät ehkä ole se paras mahdollinen ehkäisymuoto. Tilaukseen laitettiin sitä myöten minipillerit.

Jännitin gynellä käyntiä aika tavalla. Olin varannut ajan summassa vain jollekin gynelle Mehiläisessä. Minulla on takana kohtuullisen paljon kokemusta erilaisista alan tohtoreista ja ennen kaikkea siitä, kuinka kovia kuukautiskipuja vähätellään jatkuvasti. Stressi oli kuitenkin turha ja gyne osoittautui oikein mukavaksi. Hän tuli samaan lopputulokseen, kuin jo minua Turussa hoitanut gyne, eli kipujen taustalla on lähes sata varmasti endometrioosi. Ainoa keino selvittää asia on alavatsan alueen tähystys ja sitä en ainakaan vielä halua. 

Samalla tuli puheeksi haaveet perheenlisäyksestä. Gyne niin kovin ystävällisesti sanoi, että onhan minulla tässä aikaa vielä kymmenen vuotta. Ja siihen perään "mutta huomioiden sairaudet ja endometrioosin mahdollisuuden, niin itse en odottaisi viittä vuotta kauempaa". Niin, en minäkään ole ajatellut odottaa niin kauaa. Asia vain ei ole aivan niin yksinkertainen.