Ensimmäinen puolikas

22. raskausviikko. Mennään jo yli puolen välin raskaudessa. Aika on mennyt todella nopeasti. Tuntuu, että juurihan vasta katsoimme ällistyneinä positiivista testiä ja nyt jo masu on sen verran iso, ettei sitä oikein saa enää mihinkään piiloon. Niin kutsutussa nt-ultrassa heinäkuun alussa kaikki näytti oikein hyvältä. Oli hieman hämmentävää kun ruudulle piirtyi kuva pienestä, kovasti jo ihmisen näköisestä sikiöstä, joka hyppi ja pomppi. Mielestäni liikkeiden näkeminen ruudulla oli hämmentävää, sillä vielä tuossa vaiheessa en tuntenut niistä yhtäkään. Luonnollisesti liikkeiden näkeminen oli kuitenkin hienoa. 

 

Nt-ultraan päättyi ensimmäinen raskauskolmannes, joka osaltani oli sujunut oikein mallikkaasti. Varsinaista raskauspahoinvointia etovine oloineen ja oksenteluineen minulla oli noin viikolta 6 viikolle 9. Pahoinvointi oli lähinnä sellaista etovaa oloa, onneksi. Sen sijaan käsitteen ”aamupahoinvointi” totesin olevan erittäin harhaanjohtava, sillä ainakin minä voin huonosti lähinnä iltaisin. Pahoinvoinnin päätyttyä olo oli jotakuinkin normaali. Raskaana olemisen saattoi ikään kuin ”unohtaa”, eli sitä ei tullut miettineeksi aivan joka hetki, eikä aina ihan joka päiväkään. Suunnilleen pahoinvointien päättymisestä alkaen minut valtasi selittämättömän vahva tunne siitä, että tammikuussa meille muuttaisi poikavauva. Kriittisenä luonnontieteilijänä viittasin kuitenkin kintaalla tällaisille aavistuksille. Eihän sitä mistään tuossa vaiheessa olisi vielä voinut tietää.

Toinen raskauskolmannes alkoi yhtä seesteisenä, kuin mitä ensimmäinenkin oli ollut. Nt-ultran jälkeen uskalsin tehdä ensimmäiset, varovaiset hankinnat tulevaa vauvaa varten. Löysin kirpparilta aivan ihanat pienet college-housut ja pienen pääkallopaidan. Heinäkuu meni reippaasti töitä tehden ja Teinin muuttoa puuhatessa. Väsymys alkoi pikkuhiljaa nostaa päätään, mutta ei kuitenkaan ollut mitään poikkeuksellisen rajua. Elokuun alussa Teini muutti opiskelupaikkakunnalleen ja me vietimme Dinosauruksen kanssa kesäloman. Vieraillessamme Dinon kotikonnuilla mukaamme tarttui niin kehtoa, pinnasänkyä kuin syöttötuoliakin. Isältäni saimme vuodesohvan vauvan huoneeseen, Vallilan nettikaupasta maton ja Ikeasta kirjahyllyn. Niin ja siskoltani vaunut. Ja niin, aivan yhtäkkiä vauvan huone näytti siltä, kuin sinne sopisi vauvelin muuttaa vaikka heti. Isompia juttuja hankintalistalle jäi enää lähinnä hoitopöytä. Meillä oli tuuria hankintojen kanssa. Sitä sellaista pientä sälää listalla onkin sitten hurjan paljon vielä.

Noin viikolla 17+enmuistamitä tunsin ensimmäistä kertaa pientä pulputusta ja hipsutusta. Seuraavalla viikolla tuntuivat ensimmäiset, pienen pienet muksahdukset ja muljahdukset. Ihmettelin tuntemuksia tovin, kunnes tuli se valtavan riemun aikaan saanut ahaa-elämys: vauvan liikkeitä! Niitä niiden oli pakko olla. Noin viikolta 19+ eteenpäin liikkeet ovat vahvistuneet hurjasti ja muuttuneet säännöllisiksi. Nyt potkuja ja muksahduksia tuntuu useita kertoja päivässä. 

Jos ensimmäinen puolikas oli raskauden kannalta helppoa aikaa, toinen puolikas on selkeästi kokonaan erilainen. Mitä lähemmäs kolmatta kolmannesta on tultu, sen kipeämpi olen ollut. Selkä kipuilee jotakuinkin kaikissa mahdollisissa asennoissa, samoin lantio. Sellainen hankalasti selitettävä huonovointisuus on läsnä kaiken aikaa, väsymyksestä nyt sitten puhumattakaan. Olen itse yhdistänyt ongelmat johtuvaksi pitkälti nopeasti kasvaneesta masusta. 

Parin viikon takaisessa rakenneultrassa pääsimme taas kurkistamaan pientä ihmettämme. Aavistukseni ja tuntemukseni osuivat oikeaan, kun ultran ruudulle piirtyi terve pieni poika. Olemme molemmat olleet innoissamme saamastamme poikalupauksesta jopa siinä määrin, että sorruimme ostamaan sinisiä paitoja tulevalle pikkuiselle. Oli todella helpottavaa kuulla kaiken näyttävän oikein hyvältä. Perussairaudestani ja sen mukanaan tuomista riskeistä johtuen sikiön sykettä on seurattu neuvolassa tiiviisti aina viikolta 15 alkaen ja tullaan seuraamaan viikolle 25 saakka. Tähän mennessä kaikki on ollut juuri niin kuin pitääkin. 

Viimeinen kolmannes hieman hirvittää, sillä selkään ja lonkkaan kohdistuva paine ei tästä ainakaan helpota. Toisaalta taas koko ajan vahvistuvia liikkeitä ja kasvavaa vatsaa on ilo seurata. Odotamme jo malttamattomina ensi tammikuuta ja sitä, että pääsemme todella tapaamaan uuden perheenjäsenemme. Sitä ennen ainakin minä odottelen ensi viikkoa, että pääsen tilaamaan äitiyspakkauksen. On ihanaa päästä hypistelemään pienen pieniä vaatteita ja tarvikkeita.