Viimeiset viikot

Kuten edellisessä päivityksessä uumoilinkin, raskauden viimeinen kolmannes oli kaikkein raskain. Syyskuun loppupuolella liitoskivut olivat jo aikamoiset. Niiden, sekä viikolla 24 alkaneiden kivuliaiden supistusten takia jouduin lopulta jäämään sairaslomalle lokakuun alussa. Alkuun sairaslomia ketjutettiin, määräten aina kaksi viikkoa eteenpäin. Fysioterapiasta, jumpasta, levosta ja särkylääkkeistä huolimatta en enää palannut töihin, vaan olin sairaslomalla aina äitiysloman alkuun saakka (eli marraskuun loppuun). Sairasloman tuoman levon myötä supistukset onneksi harvenivat ja lopulta loppuivat, mutta liitoskipuja lepo ei helpottanut juurikaan. 

Henkisesti sairasloma ja töistä pois jääminen oli raskasta. Ehkä yksi raskaimmista asioista koko raskausaikana. En ole tottunut olemaan paikoillani, enkä vain kotona. Syksyn alussa tein töitä, opiskelin kahta tutkintoa, hoidin luottamustehtäviä järjestöissä ynnä muuta. Niistä luopuminen stressin vähentämiseksi otti koville. Ensimmäisenä sairaslomapäivänä istuin kotona sohvalla tuijottaen netflixiä ja mietin, että mitä ihmettä tekisin seuraavan vuoden? Miten saan ajan kulumaan?

Saihan sen. Oli itseasiassa ihan mukavaa keskittyä hetki vain omaan itseensä. Pohdin raskautta, tulevaa vauva-arkea ja ennen kaikkea, laitoin kotia vauvaa varten. Sisustin vauvan huonetta, eli ravasin siskoni kanssa ikeassa tämän tästä hakemassa milloin hoitopöytää ja milloin muuta pientä tarpeellista. Käytin aikaa myös kavereiden tapaamiseen, sillä olihan käsillä viimeiset hetket ennen vauvan syntymää. Koska sairaslomalle jääminen tuntui muutenkin pahalta, oli ikävää kuulla, että työpaikalla pois jäämistäni oli ihmetelty. Pienessä liikkeessä muut äiti-ihmiset olivat taivastelleet aikaista poisjäämistäni ja kailottaneet, kuinka he kyllä tekivät aikanaan töitä ihan sinne äitiyslomaan saakka. Sellaisten kommenttien kuuleminen aiheutti lisää epävarmuutta ja koin, etten oikeasti ollut oikeutettu sairaslomaan. Koska hei, eihän raskaus ole sairaus… vai miten se nyt meni?

Enää puuttui vain pieni asukki

Lokakuun aikana, noin raskausviikolla 26 minulla todettiin raskausdiabetes, kun sokerirasituksessa molemmissa 1 ja 2 tunnin arvoissa oli ylityksiä. Osasin odottaa diabetesta ihan sukutaustankin puolesta, mutta silti se tuntui epäreilulta. Olin yrittänyt liikkua ja syödä terveellisesti koko raskausajan, jonka johdosta painon nousukin oli todella maltillista (kaiken kaikkiaan painoa tuli 10 kg, josta pääosa turvotusta). Sikiön sykeseurantojen ollessa normaaleja palasimme riskiraskauden seurannasta normaaliin raskauden seurantaan noin kahdeksi viikoksi, kunnes diabetes todettiin. Ja taas tuli lähetettä äitiyspolille, jossa kävin sikiön painokontrolleissa ja ihmettelemässä kätilön ja lääkärin kanssa loistavia paasto- ja aterianjälkeisiä sokeriarvoja. Ainoat merkittävät ylitykset raskausaikana olivatkin nuo sokerirasituksessa olleet. 

Marraskuu meni mukavasti masua kasvatellessa ja kotia laittaessa. Joulukuun alussa kävimme vielä Pohjalaisen sukulaisissa, enkä todella suosittele 4 tunnin automatkaa viimeisillään raskaana oleville. Sukulointi oli kuitenkin ihan tervetullutta vaihtelua kotona olemiseen. Joulun alla olo alkoi pikkuhiljaa mennä kurjemmaksi ja tunsin itseni todella väsyneeksi. Olisin voinut vain nukkua. Pidin väsymystä kuitenkin ihan normaalina, ovathan monet väsyneitä viimeisten viikkojen aikana. 

Joulun välipäivinä olleessa neuvolakontrollissa väsymys sai kuitenkin uuden merkityksen pissanäytteen proteiinien ollessa 2 plussalla ja verenpaineiden huidellessa 150/96. Terveydenhoitaja konsultoi äitipolia, josta käskettiin ottaa lisää labroja ja odotella niiden tuloksia. Raahauduin seuraavana aamuna labraan luvattoman aikaisin, jotta tulokset ehtisivät tulla vielä samana päivänä. Ja tulivathan ne, sillä lopputuloksella että jäin 29.12. osastolle vuodelepoon pariksi päiväksi. Samalla mitattiin proteiinien vuorokausieritys, joka jäi onneksi alle 1 g (1 g on diagnostisena rajana raskausmyrkytykselle). Lepohoidon aikana paineet laskivat sen verran, että uuden vuoden aattona pääsin takaisin kotiin. 

Kontrolli sovittiin keskiviikoksi. Paineet olivat nousseet takaisin entisiin lukemiin ja proteiinien määrä pysynyt ennallaan. Koska koin oloni kuitenkin väsymystä lukuun ottamatta ihan hyväksi ja vauva voi hyvin, aloitettiin verenpainelääkitys ja sain edelleen jatkaa lepohoitoa kotona. Yli lasketun ajan ei kuitenkaan odoteltaisi ja käynnistys sovittiin perjantaille 12.1., mikäli vauva ei olisi syntynyt jo ennen sitä. Sain myös ohjeeksi mitata verenpaineita päivittäin ja soittaa heti, mikäli alapaine ylittäisi sadan. 

Maanantaiaamuna, 8.1. heräsin julmetun kovaan päänsärkyyn. Telkkaria katsellessani kiinnitin huomiota siihen, etten nähnyt kunnolla tekstitystä. Näin kyllä missä kohtaa se on, mutta kirjaimet olivat sen verran sumeita, etten pystynyt lukemaan niitä. Mittailin verenpaineet, 170/105. Soitto äitipolille ja saman tien miehelle, tarvitsisi lähteä kontrolliin heti. Sairaalalla kävin ensin labrassa. Äitipolilla makoilin käyrillä pitkän tovin kuunnellen vauvan sydänääniä. Samalla tehtiin viimeinen painokontrolli vauvalle, arvioksi tuli 4 kg. Lopulta labratulokset valmistuivat ja lääkäri tuli kertomaan niiden perusteella tehtyä suunnitelmaa jatkosta. 

Koska verenpaineet eivät enää laskeneet lääkityksellä ja proteiinien määrä vuorokaudessa oli yli 3 g, todettiin raskausmyrkytys. Synnytyksen käynnistys aloitettiin välittömästi.