Rölli

”Odotan tulevaa synnytystä positiivisella, jännittyneellä mielellä. Toivon synnytyksen olevan positiivinen kokemus. Jotta kokemus olisi positiivinen, haluan että minut pidetään ajantasalla koko ajan. Haluan pärjätä ilman kivunlievitystä mahdollisimman pitkälle, pyydän itse haluamaani kivunlievitystä kun koen sen tarpeelliseksi tai pyydän neuvoa asiassa. Odotan jo innolla uuden perheenjäsenemme tapaamista ja toivon, että minua hoitava kätilö kunnioittaa päätöstäni osittaisimetyksestä”

Maanantai 8.1. kello 10: Ballonki

Lääkäri ultrasi todeten, että vauva oli edelleen raivotarjonnassa. Tieto ei yllättänyt, sillä niin hän oli ollut jo raskausviikolta 27 eteenpäin. Edellisen viikon painoarvio oli ollut hieman reilut kolme kiloa. Nyt lääkäri sai arvioksi 4 kg. Tarkkaan arvioon tarvittavista kolmesta mitasta (pää, vatsanympärys, reisiluunmitta) jokin jäi vauvan asennon vuoksi saamatta, joten arvio oli parhaimmillaankin vain vähän sinnepäin. Lääkäri itse epäili vatsaa tunnusteltuaan, että vauvan syntymäpaino olisi jossain 3,8-3,9 kg välillä. Luulen, että lääkärin näkemykseen vaikutti paljon myös tieto raskausdiabeteksestäni. Ovathan radivauvat yleensä hieman isompia (kuulemma).

Painoarvion yhteydessä todettiin, että vauva voi raskausmyrkytyksestä ja verenpainelääkityksestä huolimatta oikein hyvin. Syke oli rauhallinen ja liikettä näkyi sopivasti. Mitään estettä käynnistykselle ei ollut, joten ballonki laitettiin paikoilleen. Olen kuullut useita kauhutarinoita ballongin laitosta, mutta minun kohdallani se oli helppo juttu. Kohdunkaulaa oli jäljellä vielä aika paljon, mutta se oli sormen leveyden verran auki. Ballonki sujahti paikoilleen ja täytettiin. Siitä ulkopuolelle jäävä naru teipattiin reiteen niin, että ballonkiin kohdistui pieni veto koko ajan. Seuraavat tunnit kuluisivat narua nykien, jotta vedon aiheuttama paine ei loppuisi. Minut siirrettiin osastolle odottelemaan tilanteen kehittymistä. Pohjalainen lähti hakemaan kotiin jäänyttä sairaalakassia ja viemään kissaa hoitoon. 

8.1. kello 15: Kipupiikki

Noin tunti ballongin laiton jälkeen alkoivat supistukset. Niitä tuli jotakuinkin 10 minuutin välein ja ne olivat suhteellisen kivuliaita, mutta kuitenkin vielä siedettäviä. Huoneessa puolen tunnin – tunnin välein ravannut kätilö ohjeisti rohkeasti pyytämään kivunlievitystä heti, kun siltä tuntui. Kuulemma kipupiikkejä voitaisiin antaa vaikka heti. Kieltäydyin tarjotusta lääkkeestä ja pyysin saada lämpöpussin sekä jumppapallon. Molemmat tuotiin pikapuoliin. Olin niin kovin toivonut voivani olla synnytyksen alettua mahdollisimman pitkään kotona, että oli hienoinen pettymys, etten päässytkään kotiin odottelemaan ballongin tippumista. Vieraassa ympäristössä lääkkeitä enemmän kaipasin puolison läsnäoloa. 

Olin jatkuvasti kiinni mittarissa, joka mittasi verenpainetta 10-15 minuutin välein. Monitori lähetti tiedot myös minua hoitaneelle kätilölle, joka seurasi tilanteen kehittymistä. Jumppapallolla lantion heijaaminen ja lämpöpussi riittivät kivunlievitykseen mielestäni oikein mainiosti. Lounaan aikoihin kätilö ohjeisti syömään kevyesti, jotta synnytyksen alettua ei tarvitsisi kärsiä huonosta olosta. Eipä sinänsä, 10 minuutin välein tulevien supistusten kanssa ei juuri ollut nälkäkään. Telkkarin ”laatuviihteestä” huolimatta aika tuntui matelevan. 

Noin kolmen pintaan iltapäivällä kätilö marssi huoneeseen kipupiikin kanssa. Verenpaineet olivat karua luettavaa, 200/110. Lääkäriä oli konsultoitu ja hän oli sitä mieltä, että nyt aloitetaan lääkkeellinen kivunlievitys, koska minun pitäisi kuulemma levätä. Verenpaineiden ja raskausmyrkytyksenkin vuoksi aloin kieltämättä olla jo aika väsynyt, joten kipupiikki oli ihan tervetullut. Supistusten aiheuttama kipu loppui lähes heti… ja niin loppuivat supistuksetkin. Jossain välissä anestesialääkäri kävi laittamassa tipan, kun kätilö ei ollut siinä pienten verisuonieni vuoksi onnistunut. Pohjalainen saapui osastolle neljältä ja loppuillan vietimme katsoen telkkarista milloin mitäkin remonttiohjelmaa. Yhdeksän jälkeen illalla Pohjalainen suuntasi kotiin nukkumaan ja minä jäin osastolle. Yöllä taisin herätä ehkä kerran tai kaksi. 

Tiistai 9.1. kello 10: Kalvojen puhkaisu

Aamun tullen supistuksia ei edelleenkään näkynyt eikä kuulunut. Vauva voi edelleen hyvin, mutta oma oloni alkoi olla aika sekava. Sain vaivoin kerrottua ihan liian aikaisin verikokeita ottamaan tulleelle labrahoitajalle henkilötunnukseni. Pohjalainen tuli hieman ennen yhdeksää ja samoihin aikoihin kätilö kävi katsomassa ballongin tilannetta. Pienen nykimisen tuloksena ballonki lähti irti ja jäimme odottelemaan lääkäriä. Ballonki ei ollut avannut kohdunkaulaa toivotulla tavalla, mutta sen verran kuitenkin, että kalvot saatiin puhkaistua. Käytännössä tämä tehtiin asettamalla vauvan päähän ”pinni”, jonka avulla vauvan sykettä pystyttiin jatkossa seuraamaan tarkemmin. Pinnin asettamisen jälkeen vauva pyöritteli vinhasti päätään, joten ilmeisesti toimenpide ei ollut mieluinen hänellekään. 

Aikaa annettiin neljä tuntia. Jos kahteen mennessä ei olisi tapahtunut mitään, aloitettaisiin lääkkeellinen käynnistys. Telkkarista tuli edellisen illan ohjelmat uusintana. Minua se ei niinkään haitannut, sillä en muistanut edellisenä iltana katsotuista ohjelmista juuri mitään. En nytkään jaksanut keskittyä katsomaan niitä, sitä paitsi en edelleenkään nähnyt lukea tekstitystä. Päänsärystä johtuen en myöskään voinut pitkiä aikoja tuijottaa välkkyvää ruutua. Käytin aikaa lepäämiseen, nukkumiseen ja sen toivomiseen, että synnytys vihdoin ja viimein käynnistyisi. 

Kahdelta lääkäri kävi toteamassa, että synnytys ei ollut edelleenkään käynnistynyt. Labrasta tulleiden tulosten mukaan proteiinien eritys oli vuorokaudessa lähes kaksinkertaistunut. Punasolut kuulemma hajosivat normaalia nopeammin, jonka takia hemoglobiini laski. Samoin laskivat trombosyytit. Kysyttäessä valittelin hieman sekavaa oloa. Refleksit todettiin raskausmyrkytykselle tyypillisesti ylivilkkaiksi ja lääkäri huolestui silmin nähden palelua muistuttavasta lihasten nykimisestä. Lääkkeellistä käynnistystä päätettiin lykätä ja lääkäri yhdessä kahden muun lääkärin ja kätilön kanssa lähtivät pohtimaan tilannetta. 

9.1. kello 15.40: kiireellinen sektio

Reilua tuntia myöhemmin lääkärit ja kätilö tulivat kertomaan, että tilanteen huomioon ottaen lääkkeellisen käynnistyksen sijaan on päädytty kiireelliseen sektioon. Myrkytystila oli lähtenyt etenemään ennakoitua nopeammin ja sillä hetkellä tärkeintä oli saada vauva ulos ja lääkärin sanoin ”päättää raskaus”. Kysyin, mitä sektio tarkalleen ottaen toimenpiteenä tarkoittaa ja sain vastaukseksi että se on ihan tavallinen sektio. Näin jälkikäteen pidän vastausta lähinnä huonona vitsinä. Jos olisin tiennyt millainen toimenpide sektio on, en olisi kysynyt asiaa. Lääkärin vastaus johti myös tilanteeseen, jossa kaikki sektioon liittyvät toimenpiteet ja asiat tulivat enemmän ja vähemmän yllätyksenä, eikä minulla ollut mahdollisuutta varautua niihin. Järjestelmällisenä ja suunnitelmallisena ihmisenä minusta tuntui, että kontrollin menetyksen lisäksi menetin mahdollisuuden valmistautua ja sopeutua käsillä olevaan tilanteeseen. 

Sektiopäätöstä seurasi hirveä kuhina ja härdelli. Huoneeseen marssi kätilöä ja hoitajaa. Laitettiin esilääkettä, virtsakatetria ja mitä kaikkea. Pohjalainen oli lähtenyt syömään hieman kahden jälkeen. Kuulin kätilön voivottelevan, että ehtiiköhän isä ollenkaan synnytykseen mukaan. Ilmoitin painokkaasti, että olen toimittanut etukäteen sairaalalle isän yhteystiedot ja että sektiota ei tehdä ennen kuin hän on paikalla. Pohjalainen marssi ovesta sisään jotakuinkin samaan aikaan, kun kätilö oli lähdössä soittamaan hänelle. Minut vietiin leikkaussaliin, jonne Pohjalainen saapui hieman myöhemmin yltä päältä suojatamineissa. 

9.1. kello 16.24: Rölli, 49 cm/3275 g

Leikkaussalissa anestesialääkäri taivasteli edellisenä päivänä ilmeisesti vähän sinnepäin laitettua tippakatetria. Uusi tippa laitettiin ja nesteytys aloitettiin. Samalla meni vissiin jotain antibioottia ja muita lääkkeitä myös. Sektio tehtiin hereillä ja kivunlievityksenä oli spinaali. Olin aika pihalla ympärillä tapahtuvista asioista ja tilanteesta muutenkin. Spinaalin laittaminen ei sattunut, tai ainakaan en muista että se olisi sattunut. Puutumisen astetta seurattiin kylmällä rätillä. Kun vatsan alue olisi riittävän puutunut, en tuntisi enää kylmää. Enkä tuntenut. Kuulemma kosketuksen ja paineen tuntisin kyllä. Kumpaakaan en muista havainneeni. Toisaalta muistikuvani koko päivältä ovat hyvin hataria. Myöhemmin papereista olen lukenut, että sektio aloitettiin klo 16.22 ja kaksi minuuttia myöhemmin syntyi Rölli. 

Rölli on 10 pisteen lapsi, joka alkoi hengittää aivan itse välittömästi syntymän jälkeen. Vauvaa näytettiin heti vatsasta oton jälkeen ja muistan nähneeni vaalean mytyn, jolla oli todella paksu tumma tukka. Taivastelimme tukan määrää yhdessä Pohjalaisen kanssa. Olen kuulemma saanut Röllin syliin heti syntymän jälkeen. Valitettavasti näin jälkikäteen en muista tästä juuri mitään. Se harmittaa vietävästi. 

Pohjalainen lähti Röllin mukana punnitsemaan ja mittaamaan häntä. Oli kuulemma saanut leikata napanuorankin. En osaa yhtään sanoa, kuinka kauan sektio kesti vielä vauvan syntymän jälkeen, mutta Pohjalainen sanoi pitäneensä vauvaa paitansa alla rinta vasten ainakin tunnin tai pari. Tämän jälkeen isä ja lapsi saivat luvan tulla seurakseni heräämöön, jonne minut oli kärrätty jonkin verran aiemmin. Heräämössä oli mahdollisuus myös ensi imetykseen. 

Tuijottelimme vauvaa haltioituneina pitkän tovin, kunnes siirryimme koko perhe osastolle. Saimme perhehuoneen, niin Pohjalainenkin sai jäädä sairaalaan. Onneksi näin, sillä sektion jälkeen olin pari päivää todella kipuinen, enkä olisi selvinnyt vauvan hoidosta ilman apua.